Päivittäinen arkisto: 13 marraskuun, 2008

Jeesus parantajamme

13. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Joh. 9:1-7, 39-41

Jeesus oli menossa opetuslastensa kanssa sapattina temppeliin. Tienposkessa istui sokea mies, jota Jeesuksen kävi sääli. Mies istui tien sivussa, oletettavasti kerjäämässä kuten heillä oli tapana. Silloisen käsityksen mukaan sokeilla oli suurempi oikeus pyytää ohikulkijoilta almuja kuin muilla sairailla. Mies kuuli askelia ja arveli varmaan saavansa almuja. Sen sijaan hän kuulikin opetuslasten esittämän kysymyksen ”kuka oli tehnyt syntiä, koska mies oli syntynyt sokeana.” Tuon kysymyksen oli mies varmasti kuullut elämässään monta kertaa. Juutalaisen käsityksen mukaan sairaus oli synnin seurausta.

Ajatelkaa millaista oli elää sairaana tuohon aikaan. Ihmiset ihmiset pohtivat mielessään: mitähän syntiä tuokin on tehnyt kuin noin sairastaa. Rabbit saattoivat sairailta jopa suoraan kysyäkin minkä suuren synnin ihminen oli tehnyt, koska oli sairastunut. Entäs sitten ne vanhemmat, jotka saivat sairaan lapsen. Ajatelkaa millaista taakkaa ja syyllisyyttä he kantoivat Syyllisyyttä siitä, että olivat ehkä itse syypäitä sairaan lapsen syntymiseen.

Tavallinen juutalainen ja pakanallinenkin käsitys oli sellainen, että vanhempien synnit kostautuivat lapsille. Ajateltiin että 13-vuotiaaksi asti lapsi sai kärsiä isänsä synneistä. Yleinen käsitys oli myös että jopa odottavan äidin ajatukset saattoivat vaikuttaa lapsen henkiseen tilaan! Tuntuu aika armottomalta!

Mutta eikö meidän aikanammekin ole jonkin verran samantyylistä ajattelua? Jos jotakin ikävää tapahtuu, ihmisnen kysyy”mistä synnistä minua nyt rangaistaan tai mitä pahaa olen tehnyt kun saan näin kärsiä” Jollain tavalla mekin usein ajattelemme että olisimme itse synneillämme aiheuttaneet sen, että jotakin ikävää ja pahaa tapahtuu elämässämme. Tai että Jumala meitä heti rankaisee jollakin vitsauksella pahoista teoistamme. Tai entäs jos meillä on pitkään ollut onnelllista aikaa, niin emmekö jo ala valmistautua siihen, että kohta varmasti jotakin ikävää tapahtuu.

Jeesuksen suhtautuminen sairauteen ja kärsimykseen poikkesi merkittävästi juutalaisten suhtautumisesta. Jeesuksen sydämessä ensimmäisenä suhteessa kaikkiin ihmisiin, oli ja on, laupeudellinen ja rakkaudellinen asenne. Jeesus oli tullut auttamaan ja parantamaan, armahta-maan, antamaan uuden elämän ja toivon. Jeesus ei syyllistänyt eikä tuominnut ihmisiä. Jeesus tuli maailmaan osoittamaan Jumalan rakkautta ja tekemään hänen tekojaan. Ihmeteot ja sairaiden parantamiset olivat osoitus siitä, että Jumalan valtakunta oli tullut maan päälle Jeesuksessa. Jeesus vastaakin opetuslasten kysymykseen yllättävällä tavalla. Hän sanoi, että miehen sokeuden syy olikin se, että Jumalan suuret työt tulisivat sokeassa miehessä ilmi.

Tämä tuo meillekin aivan erilaisen suhtautumistavan sairauteen ja ahdistukseen. Voiko Jumalan tahto joskus olla että kohtaamme kärsimyksiä ja vaikeuksia, jotta Jumala voisi niissä osoittaa voimansa ja mahdollisuutensa. Jotta hän voi kirkastaa itsensä niiden kautta. Silloin sairautemme voikin kääntyä siunaukseksi.

Jeesuksen parantavassa läsnäolossa kaikki paha, synti ja sairaus väistyy. Silti me uskovat emme ole tässä ajassa kaikista sairauksista ja ahdistuksista vapaita. Saamme rukoilla ja pyytää Jumalalta paranemista. Hänen kädessään on terveytemme ja sairautemme, kaikki elämämme päivät. Jumala armossaan voi parantaa ja tehdä suuriakin ihmeitä. Minusta on valtavaa kuulla Jumalan suurista teoista tänäkin aikana. Kuinka vakava syöpäkasvain on poistunut rukouksen voimasta ym. Olisikin tärkeää todistaa toisille siitä mitä Jumala on omas-sa elämässä tehnyt. Se vahvistaa myös toisten uskoa. Mutta muistakaamme kuitenkin, että tärkeintä ei ole meidän fyysinen parantumisemme vaan se, että olemme uudestisyntyneitä ja matkalla Taivaan kotiin.

Jeesuksen parantamismenetelmä sokean miehen kohdalla saattaa tuntua meistä hieman omituiselta. Kun luin tämän kertomuksen lastenraamatusta, kolmivuotias poikani ihmetteli kovasti miksi Jeesus levitti syljestä ja tomusta tehtyä tahnaa miehen silmiin. Huomasin hänelle vastaamisen aika vaikeaksi. Jeesus käytti usein parantamisissaan tuonaikaisia tapoja. Tuohon aikaan sylkeä käytettiin yleisesti kansanomaisena silmätautien lääkityskeinona. Onhan sylki mm. lähes ainoa eläintenkin käyttämä lääke haavoihinsa. Sitten miehen piti mennä peseytymään Siiloan lammikkoon. Siiloan lammikosta oli tapana viedä vettä pyhäkköön Lehtimajajuhlan aikana kuvaamaan Pyhän Hengen vuodattamaa uutta elämää. Jeesus siis käytti parantamisessaan vertauskuvallisesti näitä juutalaisia tapoja.

Kun Jeesus kohtasi sairaan ihmisen, ei hän välittänyt siitä että oli juutalaisten pyhäpäivä sapatti, jolloin mitään työtä ei saanut tehdä. Parantaminenkin nimittäin katsottiin työnteoksi. Jeesus tuli tuomaan tiukan lakiuskonnollisuuden sijaan armon ja rakkauden. Hänelle ihminen on aina tärkeämpi kuin lain säädökset.

Minusta tämän sunnuntain teema: Jeesus parantajamme on ihana. Saan omassa elämässäni turvata Jeesukseen Parantajanani. Tulee mieleen Jesajan kirjan kohta: ”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” Tässä sanassa on oikeastaan koko evankeliumi.

Jeesus uhrasi itsensä syntisen ihmiskunnan tähden. Hän suostui kärsimykseen ja ihmisten pilkkaan ja halveksuntaa jottei yksikään hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän. Iankaikkisuusnäkökulmasta katsottuna ei ole niin suurta merkitystä sillä paranemmeko tässä ajassa kaikista sairauksistamme. Sillä tiedämme, että eräänä päivänä kirkkauden maahan päästyämme ei ole enää kipua ei tuskaa.

Tässä ajassa kohtaamme monenlaisia ahdistuksia ja vaikeuksia, mutta Jeesus Vapahtajamme on luvannut olla joka hetki rinnallamme. Kuin väsyneen lampaan Jeesus nostaa meidät uupuneet matkamiehet harteilleen ja kantaa silloin kun emme itse jaksa ottaa askeleita. Olemme monin tavoin ahtaalla ja kuljemme välillä kuin pimeässä laaksossa. Mutta kun tiedämme minne olemme matkalla, voimme laulaa ylistyslauluja kulkiessamme. Minun eräs mielivirteni on 318 ja siinä sanotaan näin: ”Jeesus sä ainoa heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton, pyhyys ja puhtaus, rakkaus virvoitus, totuus ja armahdus sinussa on. Kun uuvun haavoitun, huomassas Herra sun, suuren ja siunatun, levätä saan. Toiset jos hylkäävät, kasvosi lempeät, puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.”

Kun Jeesus on matkakumppanina elämäntiellä, on turvallista kulkea eteenpäin. Tulipa vastaan mitä tahansa, Herramme kanssa voimme sen pelotta kohdata. Pyhä Henki vahvistakoon ja varustakoon meidät jokaisen niin, että voisimme rohkeasti astua uusiin haasteisiin ja Jumalan avaamiin mahdollisuuksiin.

2 kommenttia

Kategoria(t): Jeesus parantajamme

Kuninkaasi tulee kunniassa

2. Adventtisunnuntai 9.12.2007

Evankeliumi Luuk. 12: 35-40 Jeesus sanoo: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!

Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Tänään toisena adventtisunnuntaina ajatukset keskittyvät Jeesuksen toiseen tulemiseen. Siihen kun Jeesus tulee aikojen lopussa kunniassaan takaisin. Jeesus puhui omilleen hyvin lohdullisesti opetuslapsilleen paluustaan. Hän sanoi menevänsä valmistamaan heille asuinsijaa, tulevansa takaisin ja hakevansa omansa luokseen. (Joh.14:1-2) Jeesus ei luvannut omilleen helppoa elämää maan päällä. Sanoihan hän Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Mekin olemme kokeneet usein kuinka pimeäksi voi hetkessä maailma muuttua, jopa omassa turvallisena pidetyssä maassamme. Väkivalta, itsekkyys ja mielettömyys lisääntyy. Moni on varmasti ajatellut että elämme todella lopun aikoja, kaikki merkit viittaavat siihen. Emme tiedä miten pian Jeesus tulee takaisin. Jeesus puhui omilleen siitä että viimeisinä aikoina tulevat vaikeat ajat. Maailmasa on monenlaista ahdistusta ja epätoivoa. Jeesus kehotti omiaan: Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Kristuksen omia odottaa hääjuhla, ilojuhla, jossa riemuitaan, jossa tämän maailman pettymykset ja murheet unohtuvat. Tämä ajatus tuo varmasti monelle suuressa ahdistuksessa tai pimeydessä elävälle toivoa. Taivaskaipuu on oikeastaan ihana asia, ja voi tuoda lohdutusta murheeseen ja auttaa jaksamaan.

Joulun alla ja jouluna poltamme paljon kynttilöitä. Ne valaisevat pimeää aikaa. Jeesus itse tuli valoksi maailmaan. Hän sanoi:”Minä olen maailman valo, se joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” Sen, joka ottaa Jeesuksen elämäänsä matkakumppanikseen, ei tarvitse pelätä pimeitäkään laaksoja tai aikoja. Vapahtajan kanssa on turvallista tehdä matkaa.

Tämän päivän evankeliumitekstissä puhutaan palvelijoista jotka odottivat isäntänsä palaamista häistä. heitä kehotettiin pitämään lamput palamassa ja vaatteet vyötettyinä. Jeesuksen aikaan käytettiin yleensä leveitä, pitkiä vaatteita, jotka saattoivat olla haitaksi työssä, ellei ollut vyötä. Sen tähden kehotus vyötettynä olemisesta oli aiheellinen. Meitäkin kutsutaan olemaan valmiina työhön, valmiina lähtemään liikkeelle. Tehtävämme on odottaa Jeesusta, niin että voimme heti avata hänelle kun hän kolkuttaa kuten tuossa vertauksessa Jeesus kertoi palvelijoiden tehneen.

Jeesuksen aikana talojen ovissa ei useinkaan ollut lukkoja, jotka olisi helposti pienellä, mukana kannettavalla avaimella voitu ulkoapäin avata. Palvelija lukitsi oven sisältäpäin. Lukko saattoi olla tanko, joka hakasiin asetettuna piti oven suljettuna. Ovi oli avattava sisältä päin. Juhlista palaavalle talon isännälle oli siis heti avattava hänen kolkuttaessaan. Ei käynyt laatuun, että  isännän olisi pitänyt odotella ulkopuolella tai että hän olisi saattanut joutua viettämään koko yönsä pimeässä, koska palvelija nukkui. Isännälle piti tietenkin avata heti ovi kun hän kolkutti. Palvelija ei siis saanut nukahtaa vaan hänen oli valvoen odotettava isäntänsä paluuta. 

Muistamme, että Jeesus puhuu myös ovesta, joka on sydämessämme. Hän sanoo: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän”(Ilm.3:20). Jos siis joku kuulee hänen kolkutuksensa ja kutsuvan äänensä, hänen tulee avata ovi. Jeesus ei tule sydämeemme sisälle väkisin. Hän ei tule väkivalloin elämäämme, hän ei vastustamattomalla voimallaan murra ovea, vaan hän vain kolkuttaa ja pyytää, että me avaisimme hänelle. Sydämen oven saa auki vain sisältä päin. Sydäntä voi pakottaa rakastamaan. Rakkaus on voitettava.

Vapahtaja on rakastanut meitä niin paljon että kärsi ja kuoli ristillä syntiemme tähden. On ennen kuulumatonta että Jumala alentaa itsensä noin ja kärsii ja kuolee ihmisen puolesta. Tuo rakkaus on suurempaa kuin mikään muu maailmassa. Missään muussa uskonnossa ei Jumala esiinny tällä tavoin näin valtavalla uhrautuvalla rakkaudella ihmisiä kohtaan. Jumalamme on vapaaehtoisesti uhrannut itsensä, jotta saisi aina olla meidän kanssamme. Sillä hän ei tahdo yhdenkään joutuvan hukkaan, iankaikkisesti hänestä eroon. Tahdommeko me yhteyteen näin suuren rakkauden kanssa? Tuossa yhteydessä meidän syntimme unohdetaan. Ne heitetään meren syvyyteen (Miika 7:19), ne siirretään meistä niin kauaksi kuin itä on lännestä.

Kertomuksen isäntä toimii aika erikoisella tavalla. Kun hän palaa hääjuhlista, ”hän vyöttäytyy, kutsuu valvomassa olleet palvelijansa pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.” Tiedämme, että normaalisti isäntä ei milloinkaan palvele palvelijoitaan. Jeesus kuitenkin teki näin. Hän teki sen opettaakseen opetuslapsilleen nöyryyttä. Hän pesi heidän jalkansa. Pietarille, joka vastusteli tuota pesemistä, Hän jopa sanoi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani” (Joh.13:8). Ellei Jeesus saa pestä syntejämme pois, ei meilläkään ole sijaa hänen luonaan. Saako hän päivittäin palvella meitä? Siitä on kysymys.

Ajatellaanpa että palvelija joka tuntee isäntänsä tavat ja tavallisen paluuajan päättäisi ottaa pienet nokoset. Laittaisi itselleen herätyksen silloin kun arvelisi isännän palaavan. Ehkä hän saattaa onnistuakin tässä ja olisi sopivastu hereillä juuri silloin kun isäntä palaa, mutta riskipeliä tämä olisi. Isäntä voisi tulla jo aiemmin. Jeesuksen tuloon emme kuitenkaan voi suhtautua samalla tavalla, vaikka eräs rippikoululainen sanoi että voihan sitä sitten vanhana ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä ennen kuin kuolee, niin saa siihen asti elää rennosti ja huolettomasti.

Jeesuksen seuraaminen on kuitenkin enemmän, siinä ei ole kyse vain jostakin ulkonaisesta, silloin tällöin tapahtuvasta valmiustilasta, vaan paljon enemmästä. jostakin, jossa pelissä on koko elämä. Koko elämän tulisi olla jatkuvaa valvomista, Kristuksen odottamista. Kaikenlisäksi me emme tiedä milloin meidän elämämme päivät päättyvät. Voihan olla että lähdönhetki tuleekin ennemmin kuin arvaammekaan. Eli sen varaan ei kannata uskonratkaisua jättää, vaan avata ovi Vapahtajalle kun hän kolkuttaa.

Luulen, että tässä rippikoulunuoren kommentissa oli taustalla ajatus että elämä Jeesukseen uskovana on tylsää ja ahdistavaa, kaikki kiva on kielletty jne. Todellisuudessa ei ole ihan näin. Elämä ilman Jeesusta on kuin etsisi korvikkeita. Mikään maallinen huvi tai elämys ei tyydytä sitä sisäistä kaipuuta joka jokaisen ihmisen sydämeen on asetettu. Koska Jumala on luonut ihmisen yhteyteen kanssaan, ihminen löytää levon ja rauhan sielulleen vasta kun tuon yhteyden saavuttaa. Se ilo ja rauha jota Jeesuksen kanssa saa kokea muuttaa koko elämän.

Miten on meidän laitamme nyt: Onko sydämemme tässä maailmassa, murehdimmeko tämän elämän huolia ja murheita, onko sydämemme vain kaikessa tässä maallisessa murehduttaen meitä, vai onko sydämemme taivaassa Kristuksen luona, elämmekö vapaina tämän maailman murheista heittäen murheemme hänen päälleen, joka on luvannut pitää meistä huolen? (1.Piet.5:7)

Tällaista on elämä, joka on yhdistettynä Jeesukseen. Jumalaa ei voi palvella puolikkaalla sydämellä. On valittava, haluammeko valvoa, siis elää Kristuksen kanssa, vai nukkua, siis elää ilman häntä. Jeesukseen turvautuvina olemme valvovia kristittyjä. Avattuamme sydämemme hänelle, olemme aina valmiina avaamaan hänelle, tulipa hän taivaan pilvissä tai oman kuolemamme kautta ja tapahtuipa se milloin tahansa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Jouluaika

Suurin on rakkaus

Äitienpäivänä

Evankeliumi : Joh. 15: 10-17

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”

Tämän sunnuntain raamatuntekstit puhuvat paljon rakkaudesta. Mikä paremmin sopiikaan äitienpäivän teemaan kuin rakkaus. Äidinrakkaus on suurinta maailmassa” sanotaan. Omasta kokemuksestani kahden pienen lapsen äitinä voin tuon täysin allekirjoittaa. Rakkaus jota tuntee omia lapsia kohtaan on niin suurta että välillä meinaa sydän aivan pakahtua ja haljeta. Kun pikkuinen tulee syliin ja sanoo Äiti, minä rakastan sinua” tai ojentaa itse tekemänsä kortin tai lahjan, mielen valtaa niin suuri kiitollisuus miten etuoikeutettu on saadessaan kokea tämän. En ollut ennen lapsieni syntymää kokenut että näin syvästi voi edes rakastaa. Kiitän Jumalaa, että olen saanut ja saan tätä rakkautta kokea.

Äitienpäivä on tunteita täynnä. Muistan lapsuuden äitienpäivät. Miten tärkeää ja jännää oli aamulla puuhastella isäpuolen kanssa keittiössä. Laittaa kahvia tulemaan, koristella täytekakkua. Neuvoa vähän isäpuolta miten kauniisti pöytä katetaan, hän kun ei oikein keittiöhommia niin hallinnut. Sitten kun aamupala oli valmis oli mukava kipittää herättämään äiti onnittelulaululla. Ja mikä ilo nähdä äidin onni omatekoista korttiani lukiessaan ja lahjaa avatessaan. Olen hänelle tärkeä ja rakas. Hän iloitsee minusta ja lahjastani. Tämä on varmaan ihmisen syvin tarve:saada rakastaa ja tuntea olevansa rakastettu. Hyväksytty ja tärkeä jollekin.

Mutta monen osalta tuo tarve on ehkä jäänyt täyttymättä. Ihmiset olemme niin vajavaisia rakkaudessamme. Emme osaa aina rakastaa oikein, haavoitamme ja satutamme toinen toisiamme. Tai ehkä sinulta on puuttunut läheinen ihminen, ihminen jolle olisit kokenut olevasi tärkeä. Jollekin äitienpäivä voi olla kipeä juhla. Jos äitisuhde on ollut vaikea tai jos äitiä ei ole.

Äidinrakkaus on suurta, samoin lapsen rakkaus äitiään kohtaan, mutta vielä suurempi on Jumalan rakkaus. Jumala ei vain rakasta, vaan hän on, hänen olemuksensa on rakkaus. Maailmanakaikkeuden suurin voima, tämän maailman Luoja ja Lunastaja on Rakkaus. Tämän rakkauden oli saanut kokea opetuslapsi Johannes joka painoi päänsä Jeesuksen rintaa vasten ja kuuli Jeesuksen sydänäänet. Hän oli lähellä rakkauden lähdettä Jeesusta. Ehkäpä siksi hän puhuu kirjeissään ja evankeliumeissaan niin paljon rakkaudesta. Hän elin yhteydessä rakkauden lähteeseen Jeesukseen.

Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta sanoi Jeesus. Hän antoi henkensä ei vain ystäviensä vaan vihamiestensä puolesta, sinun ja minun puolesta. Jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Jotta me saisimme elää vapaina syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Siksi suurinta rakkautta on Jumala itse osoittanut meitä kohtaan. Hän antoi itsensä meidän edestämme. Jeesuksen ristintyö riittää sovittamaan kaikki syntimme ja laiminlyöntimme. Hänen anteeksiantamuksensa on elämämme voima.

Rakkaudesta puhutaan paljon. Viihdeohjelmat, media, lehdet, iskelmät ovat täynnä rakkaustarinoita, kaipuuta ja rakkauden ylistystä. Mutta mitä Johannes kirjoitti rakkaudesta. ”Lapseni älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” On helppo sanoa rakastan sinua, mutta tekomme kertovat ovatko sanamme totta. Omassa voimassamme olemme vajavaisia rakastamaan toinen toisiamme. Niille kaikista rakkaimmillekaan emme aina osaa ja kykene olemaan rakkaudellisia. Kun Jumalan rakkaus saa vallata ihmisen elämän ja olemuksen tapahtuu mullistus. Se hyväksyntä jota saamme kokea Jumalan yhteydessä voi eheyttää meitä niin, että muutumme uusiksi luomuksiksi hänen Henkensä kautta. Kun Jumalan hyväksyvä ja armahtava rakkaus saa vallata meidät, se leviää meidän kauttamme eteenpäin. Silloin rakkaus pulppuaa meistä, ei vain läheisiämme kohtaan vaan niitäkin jotka ehkä meitä vihaavat.

1.korinttilaiskirjeessä 13 luvussa kerrotaan täydellisestä rakkaudesta. näin:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. 4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. 11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. 13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Herra, täytä minut sinun rakkaudellasi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rakkaus