Päivittäinen arkisto: 21 joulukuun, 2008

Joulupäivän saarna

25.12.2005 Evankeliumiteksti Joh. 1: 1-14

Ihmeellinen yö yli 2000 vuotta sitten – yö jolloin Jumalan lupaukset täyttyivät. Jumala itse syntyi maailmaan – ihmiseksi. Ajattelepa hetki, että olisit paimen.. Istut kaikessa rauhassa pimeässä yössä nuotion äärellä ensimmäisenä jouluyönä lampaita vartioiden. Yhtäkkiä keskelle pimeyttä ilmestyy taivaallinen sanansaattaja, jolla oli ihmeellistä kerrottavaa, maailmankaikkeuden suurin uutinen: Vapahtaja on syntynyt. Vapahtaja, jota oli odotettu vuosisatoja. Yli 700 vuotta aikaisemmin oli profeetta Jesaja ennustanut Vapahtajan syntyvän ja sinä, köyhä ja halveksittu paimen saat kuulla uutisen ensimmäiseksi.

Ajanlaskumme alkuaikoina paimen oli jo niin halveksittu, ettei kelvannut todistajaksi rabbiinisen lain mukaan. Ja juuri heille enkeli ilmestyi. He saivat olla Jeesuksen ensimmäiset vieraat. Jumalan kirkkaus kohtasi halveksitut, vaatimattomat työmiehet. Kukapa olisi uskonut? Miksi Jumala valitsi juuri heidät?

Ehkä siksi, että Jumala ja hänen ajatuksensa ovat niin paljon suuremmat kuin me kykenemme ajattelemaan. Hän tahtoo ilmaista itsensä jokaiselle joka on valmis ottamaan vastaan. Olisivatko kuninkaalliset edes uskoneet että kuningas voi syntyä tallissa, jos asia heille olisi ilmoitettu?

Joulu on meille erityistä aikaa. Olen elänyt useita jouluja joita on varjostanut suru perhepiirissä. Joku läheinen on kuollut juuri ennen joulua. Silloin on jollakin tavalla entistä enemmän kokenut kuinka elämän kärsimyksen ja pimeyden keskellä todella kaipaa kuulla sanomaa valosta ja toivosta. Jeesuksen tulo maailman Valkeudeksi on erityisesti puhutellut. Jumala voi tuoda pimeyteen valon. Juuri sen tähden Jeesus tuli maailmaan, että me hänessä löytäisimme toivon ja valon kaikissa tilanteissa. Jopa niissä pimeimmissäkin.

Ehkä me juuri niissä pimeimmissä hetkissämme käsitämmekin Jumalan rakkauden ja voiman. Ehkä juuri silloin, kun meillä ei inhimillisesti katsoen ole mitään, kun omat voimat ovat lopussa. Usein juuri silloin saamme tuntea kirkkauden kosketuksen elämässämme. Taivaallisen hipaisun, joka antaa ihmeellisen rauhan ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon ja siihen, että hän on läsnä surussa ja ahdistuksessa. Siinäkin, jota en itse ymmärrä enkä kykene selittämään.

Jumala tuli ihmiseksi. Tämä on se joulun ihme. Seimen lapsi on ihmiseksi tullut Jumala. Jumala, joka eli ihmisen elämän tuntien kipua ja tuskaa, vilua ja nälkää, vainoa ja hylkäämisen. Meidän Jumalaamme on kidutettu, hän on kokenut kuoleman ja tuonelan pimeyden. Eikö hän kykenisi meitä auttamaan ja lohduttamaan? Eikö hän voisi antaa meille toivon ja uuden elämän? Jos hän kerran on suostunut ristille meidän tähtemme.

Maailmassa on niin paljon pelkoa tänä aikana, lapsilla ja aikuisilla. Enkelin ensimmäiset sanat jouluönä paimenille olivat: ”Älkää pelätkö”. Tämä on Jumalan sana myös meille tänään.. Jumalan tiedossa on kaikki. Jumala hallitsee kaikkea, olosuhteita, säätilaa, hänen sallimattaan ei mitään tapahdu.

Jumala tahtoo karkottaa pelon. Siksi tämä jouluevankeliumin sana “älkää pelätkö” on niin tärkeä meille. Jumalan teot tuovat rakkautta ja rauhaa maailmaan. Jumala ei lietso sotia ja tuhoa ympäriinsä. Jumala itse syntyi ihmisen hädän ja ahdistuksen keskelle. Siksi kaikessa ahdistuksessa ja tuskassa lohtunamme on, että Kristus itse kärsii rinnallamme. Tänäkin päivänä hän tulee tähän hädänalaiseen maailmaan tuoden rauhan, toivon, lohdutuksen.

Moni on kuullut jouluevankeliumin tänä jouluna. Mutta monelleko se on elävä ja todellinen? Kertoen siitä, että Jeesus tuli maailmaan juuri minua varten. Onko Luukkaan kertomus vain kaunis tarina vai onko se todellinen sinun ja minun elämässäni.

Jouluevankeliumi ei ole vain kauan sitten tapahtunut asia, vaan sen tulisi tulla meille eläväksi tänä päivänä. Sen tulisi kertoa meille, että Jumala tahtoo tulla juuri sinun ja minun elämän keskelle. Hän tahtoo tuoda juuri sinulle valon ja toivon. Profeettojen saamissa ennustuksissa Jeesuksesta käytettiin nimeä Immanuel. Se tarkoittaa Jumala kanssamme. Meillä on Jumala, joka on kanssamme. Tämä on Jumalan viesti meille tänäänkin: hän on todella kanssamme. Kaikissa vaiheissa.

Haudoilla näemme tänään paljon kynttilöitä. Ne sammuvat jossakin vaiheessa, mutta se tuli, jonka Jumala saa sytyttää ihmisen sydämeen ei sammu koskaan. Se palaa ja luo valoa ympärilleen. Siellä missä Kristusvalon liekki saa levitä, siellä Jumalan valtakunta tulee todelliseksi. Siellä ihmisten välille tulee rakkaus ja sopu, rauhanmieli. Tätä mieltä kaivattaisiin tänäänkin monille alueille maailmassa. Että riidan sijaan tartuttaisiin toinen toistamme kädestä ja suostuttaisiin sovintoon. Tätähän Jeesus tuli maailmaan tuomaan, rauhaa maan päälle. Todellista sisäistä rauhaa ja iloa. Sellaista sydämen iloa. joka hersyy sydämessä vaikka olosuhteet olisivat millaiset.

Rauha on asia, joka ei tule ulkonaisista asioista. Rahan tai omaisuuden määrästä, jouluruokien tai lahjojen paljoudesta. Jumalan rauhaa voi kokea suurenkin puutteen ja ahdingon keskellä. Rauhattomuutta taas suurtenkin rikkauksien keskellä. Todellinen sisäinen rauha ja riemu syntyy siitä, että tietää olevansa Jumalan lapsi, pelastettu, Jumalalle kuuluva. Silloin mikään maallinen asia ei voi viedä elämältä pohjaa pois, koska Kristus kalliolla seisova ei kaadu.

Tänäänkin suurena juhlapäivänä Jumalan rakkaus tahtoo kohdata meitä, tulla todelliseksi elämässämme. Antakaamme Vapahtajamme tulla sydämemme vaatimattomaan majaan. Silloin saamme huolimatta suruistamme tai huolistamme, yhtyä enkelten riemulliseen lauluun: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Jouluaika

Jouluyön saarna

24.12.2005 Evankeliumi Luuk. 2: 1-14

“Älkää pelätkö”. Minua nuo enkelin sanat ovat erityisesti puhutelleet. Pelko on ollut elämässäni mukana lapsuudesta asti. Olen pelännyt kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Pienenä pelkäsin pimeää sekä isän arvaamatonta käytöstä, silloin kun hän oli humalassa. Koulussa pelkäsin ankaraa opettajaa sekä yläluokan poikia jotka kiusasivat. Isän kuoltua pelkäsin menettäväni myös äidin ja jääväni aivan orvoksi. Koulussa aloin pelätä esillä olemista, suullisia esityksiä ja esitelmiä. Pelkäsin ja jännitin niin kovasti, että lukiossa sain opettajan ehdotuksesta vapautuksen suullisista esityksistä.

Alle parikymppisenä olin masentunut ja epätoivoinen. Mietin usein mikä tarkoitus elämälläni saattoi olla ja miksi minun piti syntyä tällaiseksi. Tunsin olevani outo, erilainen ja huonompi kuin muut. Ajattelin ettei voinut olla ketään yhtä toivotonta tapausta kuin minä! ­Välillä mietin miksi Jumala oli tehnyt minusta sellaisen ja miksi hän ei auttanut minua. Kaiken epätoivon keskellä tunsin kuitenkin että Jumala vaikutti elämässäni. Jumala, johon olin uskonut lapsesta asti. Syvällä sisimmässäni oli kaikesta huolimatta pieni uskon siemen, että ehkä Jumala voisi auttaa minua.


Jumalalla olikin suunnitelma josta minä en tiennyt mitään. Hän johdatti minut teologiseen tiedekuntaan vaikka silloin se tuntui järjettömältä. Kuinka saattaisin koskaan toimia pappina, koska en kyennyt olemaan esillä. Tässä kuitenkin olen tänä päivänä papin työssä. En maailman rohkeimpana, vaan – pienenä ihmisenä – Jumalan avulla – Jumalan varassa. Jumalan joka syntyi yli 2000 v sitten maailmaan ja elää ja vaikuttaa tänäkin päivänä keskellämme Pyhän Henkensä kautta. Pyhän Hengen, joka antaa minulleki voiman työhöni ja elämääni.


Olen kokenut, että mitä pienempi uskallan olla, mitä rohkeammin uskallan heittäytyi Jumalan varaan, sitä enemmän saan kokea hänen voimaansa. Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä mihin meidän ihmisten mahdollisuudet loppuvat. Usein Jumalan voima ilmestyy suurimpana sinne missä on kaikista suurin epätoivo ja ahdinko. Kuten kynttilän valo loistaa sitä kirkkaammin mitä pimeämpää on, sitä kirkkaammin Jumalan kirkkaus loistaa synkimmässä pimeydessä. Usein juuri niissä pimeimmissä hetkissämme käsitämme Jumalan rakkauden ja voiman. Silloin kun meillä ei inhimillisesti katsoen ole mitään, kun omat voimat ovat lopussa silloin saamme tuntea yliluonnollisen kosketuksen elämässämme. Taivaallisen hipaisun, joka antaa sen ihmeellisen rauhan ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Siihen että hän on läsnä surussa ja ahdistuksessa. Siinäkin ahdistuksessa, jota en itse ymmärrä enkä kykene selittämään.


Maailmassa on niin paljon pelkoa tänä aikana. Monenlaiset asiat pelottavat lapsia, nuoria, aikusia ja vanhuksia. “Älä pelkää”. Tämä on Jumalan sana myös meille tänään. Jumalan tiedossa on kaikki. Jumala hallitsee kaikkea, olosuhteita, säätilaa. Hänen sallimattaan ei mitään tapahdu maailmassa. Jumala tietää sinun elämäsi, kaikki huolesi ja asiat joiden kanssa kipuilet. Hän tahtoo ja voi auttaa sinua.

Jumala tahtoo karkottaa pelon. Jumala itse syntyi maailmaan ihmisen hädän ja ahdistuksen keskelle. Siksi kaikessa ahdistuksessa ja tuskassa lohtunamme on, että Kristus itse kärsii rinnallamme. Jeesus eli ihmisen elämän tuntien kipua ja tuskaa, vilua ja nälkää, vainoa ja hylkäämisen. Meidän Jumalaamme on kidutettu, hän on kokenut kuoleman ja tuonelan pimeyden. Eikö hän kykenisi meitä auttamaan ja lohduttamaan? Eikö hän voisi antaa meille toivon ja uuden elämän? Jos hän kerran on suostunut ristille meidän tähtemme eikö hän välittäisi meidän ahdistuksistamme.


Ajatelkaapa Mariaa ja Joosefia. Ei heidänkään elämänsä ollut helppoa, vaikka Jumala oli valinnut heidät Poikansa vanhemmiksi. Luuletteko ettei Mariaa pelottanut kun synnytys voisi käynnistyä milloin tahansa, eikä mistään meinannut löytyä majapaikkaa. Varmaan hänen mielessään oli hätää ja pelkoa kun kaikki ei tuntunut menevän niin kuin piti. Miksi Jumala ei auttanut ja kuuluiko Jumalan suunnitelmaan todella että lapsi syntyisi talliin. Kuitenkin – kaikesta huolimatta kaikki meni juuri niin kuin piti. Niin kuin Jumala oli suunnitellut.


Ei Joosefin ja Marian elämästä myöhemminkään puuttunut ongelmia ja vaikeuksia. He elivät tavallista arkista elämäänsä, iloineen ja suruineen. Elämää, jossa Jumala oli mukana. Tässä se tärkeä asia onkin: olennaista ei ole se millaiset ovat elämämme olosuhteet vaan se että Jumala on niissä kanssamme! Silloin meillä ei ole hätää. Jesajan kirjassa Jeesuksesta käytetään nimeä Immanuel. Se tarkoittaa Jumala on kanssamme. Jumala ei ole jossakin kaukana meistä vaan Hän on kanssamme lähellämme. Kaikissa vaiheissa, iloissa ja suruissa.


Tänä riemullisena jouluyönä tahdon vielä muistuttaa mieliinne, että Jeesus lupasi omilleen ilon. “minun iloni sen minä annan teille! “ hän sanoi seuraajilleen. Tämä on Jumalan sana meille tänäänkin. Ilo kuuluu meille. Meillä on elämässämme niin paljon mistä iloita ja kiittää. Suurin ilo syntyy siitä, että Jumala on mukana elämässämme.

Jeesuksen nimi on myös Rauhanruhtinas. Hän voi tuoda rauhan rauhattomaan sydämeen, rauhan kotiin jossa on levottomuutta, ahdistusta tai pelkoa. Jeesus antaa todellisen sisäisen rauhan ja ilon. Jumalan rauhaa ja iloa voi kokea suurenkin puutteen ja ahdingon keskellä. Rauhattomuutta taas suurtenkin rikkauksien keskellä. Todellinen sisäinen rauha ja riemu syntyy siitä, että tietää olevansa Jumalan lapsi, pelastettu, Jumalalle kuuluva. Silloin mikään maallinen asia ei voi viedä elämältä pohjaa pois, koska Kristuskallio kestää kaikki myrskyt.


Uskon että Jeesus kolkuttelee tänäkin jouluna monilla sydänten ovilla odottaen että hänet lasketaan sisään. Niin moni sydän on vaan täynnä kaikenlaista muuta, niin ettei siellä meinaa olla tilaa Vapahtajalle. Hänelle kuitenkin kannattaa avata ovi, silloin voi joulun riemu ja rauha jatkua vuoden jokaisena päivänä.


Tänään saamme ottaa vastaan Herramme ehtoollispöydässä. Hän tulee meitä lähelle ja vakuuttaa: ”Älä pelkää, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun armoni ei sinusta väisty. Minä rakastan sinua lapseni ja tahdon antaa sinulle yltäkylläisen elämän! Luota minuun! Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon.“

3 kommenttia

Kategoria(t): Jouluaika