Saarna itsenäisyyspäivänä

Saarnateksti Ef. 6:10-18

Sodassa olleet ja armeijan käyneet tietävät millainen on sotilaan taisteluvarustus. Nykyaikana se on hieman toisenlainen kuin efesolaiskirjeen kirjoittamisen aikaan. Tässä raamatun kohdassa kuvataan roomalaisen sotilaan varusteita. Rooman armeijalla oli raamatussa näkyvä osa, sillä juuri roomalaiset lopullisesti kukistivat juutalaiset ja hajottivat nämä kaikkiin suuntiin. Kesti 2000 vuotta ennen kuin he saattoivat palata.

Roomalaisella sotilaalla oli haarniska, sekä 23-senttinen tikari, ja lisäksi isompi kaksiteräinen miekka, 60 sentin pituinen. Siihen kuului huotra joka riippui vyötäisiltä. Heittokeihäs oli kaksi metriä pitkä. Lisäksi sotilaalla oli tietenkin asianmukainen kypärä ja jalkineet.

Vaikka olen nuori ja äitinikin sotien jälkeen syntynyt, olen kuitenkin omien isovanhempieni kokemusten kautta saanut realistista kuvaa sota-ajasta. Yhdestä asiasta olen varma: Jumalan varjeleva käsi on ollut Suomen yllä ja rajoillamme monta kertaa. Jos Jumala ei olisi ollut pienen kansamme puolella, huonosti meille olisi käynyt. Onhan aivan maailmanhistoriallisestikin ainutlaatuista että Suomen kokoinen kansa on säilyttänyt itsenäisyytensä suurvaltaa vastaan.

Sodan aikana varmasti rukoiltiin paljon. Ja todella aivan sydämen pohjasta huudettiin Jumalan puoleen. En voi edes kuvitella kotirintamalle jääneiden naisten hätää rakkaidensa puolesta. Olen kuullut että rintamalla paatuneinkin mies saattoi kuolemanhädässä huutaa Jumalaa avuksi. Ja Jumala monet rukoukset kuuli ja joskus auttoi aivan yliluonnollisellakin tavalla. Eräs joukkojen johtaja kertoi kuinka hän ei tuntenut maastoa etukäteen, mutta se yliluonnollisesti kuin näyssä näytettiin hänelle.

Rukoukset eivät mene hukkaan. Paavali kehottaa meitä rukoilemaan joka hetki Hengen antamin voimin. Emme saa unohtaa Jumalaa silloinkaan kun meillä menee hyvin. Me kansana ja yksityisinä ihmisinä tarvitsemme koko ajan Jumalan siunausta ja johdatusta. Ilman häntä oikeudenkäyttömme vääristyy, ihmiset alkavat ajaa vain omaa etuaan, itsekkyys lisääntyy. Heikoista ja syrjäytyneistä ei pidetä huolta. Vain Jumala voi antaa meille rakkautta, joka kestää. Muistammeko kiittää kaikesta hyvästä mitä meillä on? Vai pidämmekö sitä itsestäänselvyytenä? Usein vasta kun näemme ettei kaikilla asiat olekaan yhtä hyvin kuin meillä, käsitämme kuinka onnekkaita itse olemme. Että paljon huonomminkin voisivat asiat olla.

Paavali puhuu kirjeessään efesolaisille henkivaltojen todellisuudesta. Henkimaailman asioista puhuttaessa on hyvin tärkeää MUISTAA, että Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut pahan vallan. Hänen nimissään me saamme pukeutua taivaalliseen taisteluvarustukseen ja käskeä pahaa väistymään. Saamme pukeutua vanhurskauden haarniskaan, joka julistaa paholaiselle, että Jeesuksen veressä on syntiemme sovitus. Meillä on oikeus tarttua Hengen miekkaan, Jumalan sanaan ja singota se päin paholaista. Jumalan sanan edessä eivät pimeyden vallat kestä. Uskon kilven avulla voimme torjua paholaisen palavat nuolet ja epäilykset, joita se yrittää heittää mieliimme. Hyvä ja paha käyvät maailmassa taisteluaan kunnes Jumalan oikeudenmukaisuus kerran toteutuu ja paha saa palkkansa. Mutta siihen asti meidän tehtävämme kristittyinä on seisoa hyvän puolella pahaa vastaan. Ottaa voimaksi Jumalan väkevyys.

Tapasin kerran vanhemman mieshenkilön, joka ei tahtonut olla seurakunnan eikä Jumalan kanssa missään tekemisissä. Hän oli katkera Jumalalle ja korosti että oli kirkosta eronnut eikä uskonut Jumalaan. Tämän sodan käyneen miehen katkeruus juonsi juurensa rintamalla olosta saakka. Hän sanoi ettei voi uskoa Jumalaan, joka antoi käskyn ”älä tapa” ja silti sodassa piti tappaa. Tuossa tilanteessa olin aivan sanaton! Tajusin miten hirvittävältä on varmasti tuntunut kun joutui tappamaan toisen, lihaa ja verta olevan ihmisen. Luulen, että tämän miehen kokemus ei ole ainutlaatuinen. En voi edes kuvitella mitä kaikkea sodassa on joutunut näkemään ja kokemaan.

Ei ole ihme sotaelokuvien katsominen kiinnosta eikä sotaa tahdo muistella. Oma ukkinikin näki vuosikausia painajaisia sodan kauhuista. Hän haavoittui pahasti päähän ja joutui opettelemaan puhe- ja kävelytaidon uudestaan. Syöminenkään ei onnistunut omin avuin. Hänen kihlattunsa jätti hänet, kun ajatteli ettei tuosta kunnon miestä enää tule.

Mutta toisin kävi. Pappani toipui vähitellen ja kuntoutui. Jostain kumman syystä hän jaksoi jatkaa elämäänsä vaikka rakkain ihminen oli jättänyt. Hirvittävät muistot sodasta kuitenkin jäivät ja tulivat yöllä uniin.

Elämä kuljetti kuitenkin eteenpäin ja Eero-pappa tapasi mummoni, joka oli jäänyt yksinhuoltajaksi ja leskeksi yksin tilaa hoitamaan miehensä kaaduttua sodassa. He saivat 4 lasta, joista toiseksi vanhin on minun äitini.

Eero-pappani olemuksessa oli jotakin erikoista, sen vaistosin jo pienenä tyttönä. Koen, että hän eli hyvin lähellä Jumalaa. Vaikka hän ei uskonasioista paljon puhunut, eikä tehnyt uskostaan suurta numeroa, hänestä säteili ihmeellinen rauha ja kirkkaus, etenkin vanhemmiten. Äitini kertoi että heidän ollessa nuoria, pappani oli vielä ollut aika kiivas mies. Ajan kuluessa hänessä kuitenkin tapahtui pehmenemistä ja tietynlainen herkkyys tuli esiin.

Koen, että pappa oli saavuttanut sisäisen rauhan. Hengellisistä lauluista erityisen rakas hänelle oli ”Mua tartu käteen Herra ja taluta. Niin että pääsen kerran mä kotia. En jaksa käydä yksin, vaan lankean, vie kanssas käsityksin niin uskallan.” Hän oli itsekin uudestaan kävelemään opetellessaan kokenut kuinka tarpeen taluttaja on silloin kun omin voimin ei pääse eteenpäin.

Ihmisen elämän lanka on hyvin hauras. Kuinka helposti se voikaan katketa. Sodassa sen moni koki. Kuinka lähes arpapeliä oli kuka jäi henkiin. Itsenäisyytemme hinta on kallis. Monen miehen veri on vuotanut sen tähden. Eräs sota-ajan elänyt isä sanoikin pojalleen: ”Vaikka tekisit aamusta iltaan työtä rauhan aikana, nämä tekivät enemmän, koska he antoivat henkensä maamme puolesta.” Tämä on sellainen asia, jonka tahtoisin myös tulevien sukupolvien tietävän.

Jokainen ihmiselämä on Jumalalle yhtä arvokas. Vapahtajamme Jeesus Kristus kärsi ja kuoli, vuodatti verensä sinun ja minun syntien tähden. Ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Tässä maailmassa riehuvat monenlaiset voimat ja vallat, mutta kerran pääsemme rauhan valtakuntaan, jossa rauhanruhtinas itse hallitsee.

Meidät jotka olemme tulleet tuntemaan Vapahtajan on kutsuttu jo tässä ajassa julistamaan että Jumala on rakkaus. Hän tuli ihmiseksi jotta sinä ja minä saisimme elämän. Ihmisen elämän elänyt Vapahtajamme voi meitä täydellisesti ymmärtää ja auttaa. Mikään ahdistuksemme ei ole hänelle vieras. Hän on kipujen mies, ja sairauden tuttava. Hänen puoleensa saamme myös nyt rukouksessa kaikkine tarpeinemme ja huolinemme kääntyä.