Jouluseimen äärellä

Puhe Aattohartaudessa tuomiokirkossa 24.12.2010

Nyt se on käsillä: päivä, jota on odotettu monta viikkoa jouluaatto. Päivä jota varten on valmistauduttu viikko tolkulla leipoen, siivoten, lahjoja hankkien ja paketoiden. Nyt on juhlan aika. Miltä nyt tuntuu? Onko mielesi iloinen, että ehdit saada kaikki valmistelut ajoissa, vai oletko uupunut kaikesta touhusta tai ehkä hermostunut kuinka kaikki jouluvieraat saadaan kunnialla kestittyä.

Tuntuupa sinusta miltä tahansa, nyt saat levähtää. Saat rauhassa istua kirkon penkissä ja vain olla, olla omine ajatuksinesi Jumalan lähellä. Hänen hoidossaan. Ei ole kiire mihinkään, pyhä hiljaisuus ympäröi sinut Joulun sanoman äärellä. Voit luopua kaikesta turhasta ja tarpeettomasta jokas kuormittaa mieltä. Kaikesta, mikä rikkoo ja hajottaa. Kaikesta, mikä painaa ja rasittaa. Voit olla hiljaa, kannettuna, rakastettuna, hyväksyttynä Jumalan silmien edessä.

Tänä jouluna, tässä hetkessä Jumala antaa meille rakkautensa. Saamme ottaa vastaan lahjojen lahjan, Jeesuksen Kristuksen Joulun lapsen. Ihmetellään yhdessä tätä suurta lahjaa ja mitä kaikkea se sisältää ja viestittää meille.

Ensimmäinen Joulun viesti meille on ILO. Joulu on ilon juhla, eikö vain? Ensimmäisenä jouluna paimenet saivat kuulla enkelien riemuviestin ennen muita: Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Ilo kuuluu jokaiselle. Aidointa tuo joulunilo on lapsilla. He osaavat heittäytyä täysin rinnoin joulun odotukseen ja jännitykseen. He nauttivat joulusta kaikilla aisteillaan kuten kuuluukin. Katso pientä lasta, niin näet sen kuinka Joulu kuuluu ottaa vastaan. Aidosti, tunteella, ilolla.

Mutta aina iloa ei voi sydämessään niin vahvasti kokea, tiedän sen itsekin. Olen elänyt useita jouluja joita on varjostanut suru perhepiirissä. Kun läheinen on kuollut juuri ennen joulua. Silloin sydämessä oli suru ja kaipaus kun läheisen paikka joulupöydässä oli tyhjä. Tuntui että kaikki muistutti rakkaasta ja itkua ei voinut estää. Ilo voi olla välillä piilossa, mutta ajan myötä se löytyy taas. Anne Soukkalahden runossa sanotaan: ”Tunnetko ilon Isän? Hänet, joka aikansa surun säveltä soitettuaan, tulee ja ottaa sinut syliinsä. Sanoo surun olevan ilon eteinen.” Jos sinä elät nyt surueteisessä, niin odota, vielä saat astua ilon pirttiin.

Ilon lisäksi Joulunsanomaan kuuluu vahvasti VALO. Jesaja ennusti yli 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää:: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” Köyhät ja muiden halveksimat paimenet olivat lampaineen pimeällä kedolla aivan kuin kuoleman varjon maassa. Yhtäkkiä heidän keskelleen tuli kirkas valo. Valo yllätti heidät. Jumalan hyvyys voi yllättää meidätkin silloin kun sitä vähiten osaamme odottaa.

Usein juuri niissä pimeimmissä hetkissämme käsitämmekin Jumalan rakkauden ja voiman. Yllättäen meitä koskettaa taivaallinen lohduttava hipaisu, joka antaa ihmeellisen rauhan ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Siihen että hän on läsnä surussa ja pimeydessäkin. Siinäkin pimeydessä, jota emme itse ymmärrä tai kykene selittämään.

Vietämme Joulua pimeimpänä aikana vuodesta. Pimeässä haparoidessaan ymmärtää miten tärkeää valo on. Poltamme kynttilöitä ja jouluvaloja, jotka valaisevat kauniisti. Mutta kirkkain ja tärkein valo, joka Jouluna tuli maailmaan on Vapahtajamme, joka on itse sanonut: “Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Kun Jeesusvalo saa syttyä sydämiimme, silloin ei mikään pimeys voi saada meitä valtaansa. Me saamme vaeltaa valonlapsina ja Jumalan johdatuksessa. Siellä missä Jumala on, ei voi olla pimeää. Hänen kirkkautensa ympäröi meidät pimeydessämme.

Mitä muuta Joulun sanoma meille julistaa? Älkää pelätkö! Maailmassa on niin paljon pelkoa, lapsilla ja aikuisilla. Enkelin ensimmäiset sanat jouluyönä paimenille olivat: ”Älkää pelätkö”. Tämä on Jumalan sana myös meille tänään. ”Älkää pelätkö!”

Miten monia asioita me pelkäämmekään: joku pelkää tulevaisuutta, joku toisia ihmisiä, joku sitä riittävätkö rahat. Joku pelkää sotaa, läheisen menettämistä, sairastumista, kuolemaa. Pelko on hirveä tunne. Se ottaa valtaansa. Vie elämältä pohjan ja tuo epävarman olon. Mutta pelkoon ei tarvitse jäädä, sillä Jumalan rakkaus karkottaa pelon. Minä jos kuka tiedän mitä pelko on, olen lapsesta asti ollut arka ja pelokas. Mutta vähitellen olen kokenut miten Jumala on vahvistanut minua ja poistanut pelkojani. Hän voi tehdä arastakin rohkean. Se on ihmeellistä. Tänä aamuna pelkäsin sitä palautuuko ääneni niin, että voin pitää jouluaaton hartaudet. Jumala kuuli monien rukoukset ja näin nyt puhun vaikkakin vähän käheällä äänellä. Jumala oli uskollinen,

Jesajan kirjassa Herra puhuu: ”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi, minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.”

Profeettojen saamissa ennustuksissa Jeesuksesta käytettiin nimeä Immanuel, joka tarkoittaa Jumala on kanssamme. Jumalan tiedossa on kaikki. Jumala hallitsee kaikkea, olosuhteita, säätilaa. Hänen sallimattaan ei mitään tapahdu. Miksi siis pelkäisimme. Saamme olla hänen kämmenellään. Me pienet ihmiset pelkoinemme ja murheinemme saamme levätä Suuremman suojassa ja turvassa.

Joulunviesti meille on myös RAUHA. Maailma kaipaa ja on aina kaivannut rauhaa. Sotaa ja levottomuutta on niin paljon. Israelin kansa odotti sotilaallista kuningasta, joka toisi maalle ulkonaisen rauhan. Kansa sai Rauhanruhtinaan, joka tuli tuoman rauhan ihmisen ja Jumalan välille ja kaikille ihmisille.

Kuuntelin eilen joululauluja ja yhden laulun sanat pistivät korvaani. Laulussa laulettiin: ”Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.” Moni yrittääkin etsiä rauhaa sisältään erilaisten meditaatioiden avulla tai muilla keinoin. Mutta rauha ei löydy ihmisen omasta sisimmästä, vaan ulkopuoleltamme. Joulunlapsi Vapahtajamme tuo rauhan sydämiimme. Hänen kauttaan meillä on elämässä kestävä perusta ja turva, joka ei sorru vaikka vuoret järkkyisivät tai kukkulat horjuisivat.

”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani – sen minä annan teille.” Jeesus sanoi. Jumalan antama rauha on enemmän kuin levollinen tunne. Jumalan antama rauha on vahva sisäinen luottamus siihen, että koko elämä on Korkeammassa kädessä. Mitään ei tapahdu sattumalta. Emme elä kohtalon kourissa vaan Kaikkivaltiaan Jumalan johdatuksessa.

Mitä muuta Joulun sanoma on kuin iloa, valoa, pelottomuutta, rauhaa. Tietenkin RAKKAUTTA? Joulu on rakkauden juhla. “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi. kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Tämän suurempaa rakkautta ei maailmassa ole.

Jumala syntyi ihmiseksi. Sitä ei voi pieni ihminen ymmärtää. Jumala on niin suuri että hän voi osoittaa voimansa pienuudessakin. Jumalan Poika, Jeesus eli ihmisen elämän tuntien ihmisen tunteita, myös kipua ja tuskaa, vilua, nälkää, vainoa ja hylkäämisenkin. Meidän Jumalaamme on kidutettu, hän on kokenut kuoleman ja tuonelan pimeyden. Eikö hän kykenisi meitä elämässämme auttamaan ja lohduttamaan? Eikö hän voisi antaa meille toivon ja uuden elämän? Jos hän kerran on suostunut ristille meidän tähtemme eikö hän voisi meitä hädässämme auttaa? Aivan varmasti voi! Suuri Jumala!

Tänä suurena juhlapäivänä Jumala tahtoo rakkaudessaan kohdata meitä, tulla todelliseksi elämässämme. Jouluevankeliumi ei ole vain kauan sitten tapahtunut asia tai mukava tarina joka jouluisin luetaan. Se on totta! Siinä on elämä, josta me voimme päästä uskomalla osalliseksi. Jumalan Poika on syntynyt ihmiseksi maailmaan. Hän on sovittanut syntimme ja avannut meille tien taivaan kotiin. Pimeys ja kuolema on lopullisesti voitettu.

Kun tämä joulunsanoma saa tulla sydämessä eläväksi, silloin koko elämä muuttuu ja silloin saa tuntea mitä on todellinen joulun ilo, rauha ja rakkaus. Jumalan yhteydessä nämä valtavat lahjat voi löytää. Näiden ihmeellisten taivaallisten lahjojen rinnalla kalpenevat kaikki maalliset aarteet.

Vallatkoon Joulun riemuviesti ja Jumalan rakkaus sydämesi, tuoden elämääsi iloa, valoa, rauhaa, rohkeutta ja rakkautta Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta! Aamen!

 

Kasteen lahja

1. sunnuntai Loppiaisesta (2005)­

Evankeliumi: Luuk. 3: 15–18, 21–22
”Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekselta vastauksen: »Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.» Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia. Paljon kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: »Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.»

Koskettavimpia hetkiä papin työssä on olla kastetilaisuudessa kastamassa pientä vauvaa. On todella hellyttävää nähdä pieni ihmisentaimi läheistensä ympäröimänä ja rakastamana. Tuntuu siltä, että rakkaus on aivan käsin kosketeltavaa tuossa hetkessä kun kaikki läheiset ovat siunaamassa pientä suloista uutta suvun jäsentä.

Kastetilaisuudessa konkretisoituu uskon ydin. Jumala ottaa pienen avuttoman vauvan omaksi lapsekseen ja lahjoittaa tälle pelastuksen Jeesuksessa sekä Pyhän Henkensä elämän voimaksi ja turvaksi. Ei tuo pikkuinen voi noita lahjoja mitenkään ansaita, kuten emme me aikuisetkaan. Jumalan armosta saamme ne lahjaksi ilmaiseksi. Emme voi järjellämme ymmärtää tai selittää kuinka tämä tapahtuu. Jumalan Pyhä Henki toimii kasteessa salatulla tavalla.

Kesällä olin kastejuhlassa Olavinlinnan kappelissa. Kastetilaisuuden jälkeen eräs läsnaolleista kertoi nähneensä kuinka kastehetkellä kyyhkynen oli lentänyt ikkunan ohi. Minua tuo puhutteli kovasti. Onhan juuri kyyhkynen Pyhän Hengen symboli, joka laskeutui Jeesusta kastettaessa Jeesuksen päälle.

Pastori Olli Valtonen kertoo kirjassaan “tuulet tulevat” kastetilaisuudesta joka eteni kaavan mukaan eikä tilanteessa ollut ulkonaisesti mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Jälkeen päin yksi kummeista kertoi parantuneensa vaikeasta ihottumasta Ollin lukiessa Herran siunausta kastetilaisuuden kopuksi. Olli itse ei ollut kokenut tilanteessa mitään erikoista, mutta jälkeen päin sai kuulla kuinka kummi oli vuosia ollut lääkäreiden hoidossa eikä sopivaa lääkettä kutiavaan ihottumaan ollut löytynyt ja tuossa tilanteessa Herran siunauksen aikana henkilö tunsi kuinka voimkas virta kävi hänen lävitseen ja ihottuma oli poissa!

Pyhän Hengen toiminta on usein silmiltämme salattua. Emme tiedä miten ja missä Pyhän Hengen tuulet liikkuvat, koskettavat ja hoitavat. Pyhä Henki sitoutuu Jumalan sanaan ja toimii siellä missä Jumalan sanaa julistetaan. Suuria asioita voi tapahtua siellä missä ollaan Jeesuksen nimessä koolla.

Suurin asia ei kuitenkaan ole fyysinen parantuminen vaan se, että kasteessa meidät on liitetty Kristukseen, hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Kaste on Jumalan teko, johon me voimme vastata uskolla. Kasteessa Jumala on ottanut meidät iankaikkiseen liittoon kanssaan eikä hän päästä otettaan irti meistä. Me sen sijaan voimme kääntyä hänestä pois ja hylätä kasteen armon. Siksi kaste yksin ei pelasta meitä, vaan tarvitaan myös usko. Tarvitaan halu pysyä siinä liitossa, johon Jumala on meidät kutsunut. Silloin olemme pelastuksen tiellä.

On merkittävää että juuri kaste on yksi merkittävimpiä niistä asioista, jotka erottavat kirkkokuntia toisistaan. Useat kirkkokunnat korostavat ihmisen omaa tekoa kasteessa. Että ensin tarvitaan usko ja sitten vasta voi mennä aikuiskasteelle. Lapsikasteessa korostuu Jumalan teko meitä kohtaan. Jumala on ensin rakastanut meitä ja me saamme vastata tuohon rakkauteen. Jumala on lähestynyt meitä jo silloin kun olimme vielä pieniä avuttomia vauvoja.

Evankeliumitekstissä kuulimme Jeesuksen kastehetkestä. Olen monesti miettinyt miltä Johannes Kastajasta on mahtanut tuntua kun hän kohtasi Jeesuksen. Hän oli saanut lupauksen, että Messias tulee hänen kastettavakseen. Johannes tiesi olevansa Jeesuksen edelläkävijä ja tienraivaaja. Se oli hänen elämäntehtävänsä. Johannes oli kastanut lukuisia ihmisiä Jordanvirrassa kunnes eräänä päivänä itse Jumalan Poika tuli hänen kastettavakseen. Tuo oli Johanneksen elämän huippuhetki. Jumalan lupaukset toteutuivat, tulivat todeksi. Hän sai kohdata Jeesuksen. Ja siitä hän myös todisti. Kaste kutsuu meitäkin todistamaan Herrastamme. Lähetyskäsky kuuluu jokaiselle.

Johannes todisti Jeesuksesta, että hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä. Pyhä Henki on meidänkin voimamme ja apumme. Ilman Pyhää Henkeä emme saa paljonkaan aikaan. Opetuslapset saivat kokea mitä on kulkea Jumalan voimassa eteen päin. He kokivat elämässään vainoa ja monenlaisia ahdistuksia, mutta se siunaus jota he Jeesuksen yhteydessä kokivat oli suurempi kaikkea. Paavalikin oli valmis heittämään kaiken roskana pois Kristuksen tähden. Tällaista asennetta ei voi ymmärtää ennen kuin saa syvästi kokea Jumalan lapseuden tuoman turvan elämään. Ei tarvitse yhtäkään päivää kulkea yksin ja peloissaan. Kaikki tarpeensa saa tuoda Jeesukselle. Joka hetki saa pyytää häneltä voimia ja johdatusta elämään. Saa turvata Jeesuksen sanaa: “ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Jeesukseen uskova voi Paavalin tavoin sanoa: “Elämä on minulle Kristus ja kuolema voitto!” Se, joka on Kristuksessa on jo siirtynyt kuolemasta elämään. Hänen ei tarvitse pelätä kuolemaa, sillä se on vain portti iankaikkiseen elämään taivaan valtakunnassa. Kun käsi on Jeesuksen kädessä tämän elämän ajan, ei ote irtoa edes kuoleman hetkellä.

Rukous
Jeesus Kristus,
sinä suostuit kasteessa
Vapahtajan kutsumukseesi,
sinä tunnet ihmisen osan.
Meidät on otettu jo varhain sinun hoitoosi.
Elämän haavoittamina tulemme eteesi
ja pyydämme:
Sinä kipujen mies,
paranna meidän kipumme,
anna kestävyyttä ja rohkeutta,
virvoita sielumme ja henkemme.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa
aina ja ikuisesti. Aamen.

Uudenvuodenpäivänä

Aiheena: Jeesuksen nimessä

Evankeliumi Matt. 4: 12-16: ”Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli vangittu, hän siirtyi Galileaan. Nasaretiin hän ei enää jäänyt, vaan hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella. Näin tapahtui, jotta toteutuisi profeetta Jesajan sana – Sebulonin maa ja Naftalin maa, Meren tie, Jordanin takainen maa ja muukalaisten Galilea – kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus. ”

1.1.2009. Uusi päivämäärä, uusi vuosi, uusi alku. Äidilläni oli tapana vuoden ensimmäisenä päivänä kirjoittaa uutta vuosilukua monta kertaa, jotta se vähitellen tulee automaattiseksi eikä aina vahingossa kirjoita vanhaa vuosilukua. Uutta päiväystä kun ei ole helppo hetkessä oppia kirjoittamaan.

Uutenavuotena seisomme menneen ja tulevan rajalla. Kirkon perinteessä Uudellavuodella, varsinkin Uudenvuodenaatolla on aina ollut itsetutkistelun ja katumuksenkin sävy. Voidaan sanoa, että Uusivuosi on menneen vuoden tilinpäätös. Voimme miettiä: mitä asioita menneessä vuodessa on tarpeen katua ja toisaalta, mistä on syytä kiittää ja iloita?

Millä mielellä sinä mahdat olla uutta vuotta aloittamassa? Ehkä kadut joitakin asioita menneessä vuodessa ja olet tehnyt uuden vuoden lupauksia, joiden avulla pyrit muuttamaan elämääsi parempaan suuntaan. Kuinka moni teistä muuten on tehnyt uuden vuoden lupauksia? (kädet ylös) No mitäs lupasitte? Kyllä minäkin joitakin lupauksia tein. Usein ne meidän ihmisten tekemät lupaukset vain tuppaavat lopahtamaan jossakin vaiheessa. Moni aloittaa innoissaan uuden kuntokuurin, joka sitten helposti kesään mennessä hiipuukin. Tapojaan on niin vaikeaa muuttaa.

On hyvä, että saamme heikkoudessamme turvautua suurempiin lupauksiin, kuin omamme. Nimittäin Kaikkivaltiaan Jumalan lupauksiin, jotka kestävät iankaikkisesti. Suurimmat Jumalan lupaukset ja niiden täyttymyksen näemme Jeesuksen elämässä. Jeesuksen syntymä ja kaikki hänen elämänsä tärkeät tapahtumat ennustettiin vuosisatoja aiemmin. Itse asiassa Jumalan pelastussuunnitelma oli valmiina jo ennen kuin ihminen edes lankesi. Jumala on uskollinen. Hänen lupauksensa toteutuvat aina! Tämä koskee myös kaikkia raamatussa olevia vielä toteutumattomia lupauksia. Ne toteutuvat ajallaan.

Tämä Uudenvuodenpäivä eli 8. päivä Jeesuksen syntymästä oli Jeesuksen elämässä merkittävä päivä. Silloin Jeesus ympärileikattiin juutalaisen tavan mukaan ja hän sai nimen. Jeesuksen aikaan nimellä oli hyvin tärkeä merkitys. Uskottiin, että nimi ennakoi sitä, millainen henkilöstä tuli. Ajateltiin myös, että kun tiesi henkilön nimen, tiesi millainen tämä ihminen oli olemukseltaan. Jo vanhat roomalaiset sanoivat : Nomen est omen. Nimi on enne.

Mutta eikö nimellä ole hyvin tärkeä merkitys meille tänäkin päivänä? Nimi määrittelee ihmistä, erottaa hänet toisista. Ei pienen vauvan vanhemmille ole ihan sama minkä nimen lapselleen antavat. Nimeä harkitaan tarkoin ja mietitään onko lapsi nimensä näköinen tai oloinen. Joku nimi, joka oli valmiina jo ennen lapsen syntymää ei saatakaan tuntua sopivalta kun vastasyntynyttä pienokaistaan katselee. Rakkaalle lapselle annettuun nimeen sisältyy paljon hellyyttä ja merkityksiä.

Ei ollut myöskään sattumaa, että Jumalan Pojalle annettiin nimeksi juuri Jeesus. Luukas kirjoittaa evankeliumissaan: ”Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.” Jeesus –nimi tulee hepreankielisestä nimestä Joosua, joka merkitsee ’Herra on apu, Herra pelastaa’.

Jeesus pelastaa meidät synnin, kuoleman ja paholaisen vallasta. Sen vuoksi, että hän täytti lain puolestamme elämällä synnittömän elämän ja otti kannettavakseen rangaistuksen meidän synneistämme. Hän myös kukisti pimeyden ruhtinaan lunastaen meidät vapaiksi.Jeesuksessa toteutui Raamatun sana: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Maailmassa on miljoonia nimiä, mutta missään muussa nimessä ei ole sellaista voimaa kuin Jeesuksen Kristuksen nimessä. Jeesus-nimi on ainoa nimi, jossa meillä on pelastus, turva ja täydellinen suoja. Filippiläiskirjeessä sanotaan: ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä ei ole annettu koko taivaankannen alla.”

Kasteessa meidät on otettu Jumalan yhteyteen ja Jeesuksen opetuslapsiksi. Silloin kasvoihin ja rintaamme on piirretty ristinmerkki, Jeesuksen opetuslasten tunnus ja kristityn voitonmerkki. Kasteessa Jeesuksen sovitustyö tulee meidän osaksemme. On tärkeää pitää kiinni tästä kasteen armosta jotta on matkalla taivaan kotiin.

Jeesuksen seuraajille kuuluvat myös valtavat lupaukset Raamatussa. Jeesus kutsui opetuslapset ja kaikki seuraajansa ilosanoman eteenpäin viejiksi maailmassa. Hän lupasi varustaa ja varustikin omansa Pyhän Hengen voimalla. Jeesus sanoi omilleen: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”. Lähetyskäskyssä Jeesus kehotti tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen ja lopuksi sanoi että ”niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.” Monet ovat saaneet ympäri maailmaa kokea nämäkin lupaukset todeksi. Jeesuksen valta ja voima toimii yhä siellä missä hänen nimeensä vedotaan ja Pyhä Henki toimii.

Usein mietin miksi näemme niin vähän Jumalan ihmetekoja ympärillämme. Lähetyskentillä olleet kertovat miten siellä piti olla täysin Jumalan varassa ja silloin myös Jumala toimi voimallisesti. Onko niin, että me vasta viime hädässä huudamme Jeesusta avuksemme ja yritämme muun ajan toimia omin voimin? Meidän pitäisi tulla riippuvaisemmiksi Pyhästä Hengestä ja luopua omavoimaisuudestamme.

Jeesuksen nimessä toimiminen merkitsee Jeesuksen valtuuttamana toimimista. Me emme toimi omassa voimassamme vaan Herra itse toimii omissaan Pyhän Hengen kautta. Omin voimin emme saa paljoakaan aikaan. Sanoihan Jeesuskin: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” Siksi on tärkeää vaeltaa lähellä Jeesusta, kuunnella hänen ääntään, olla hänen käytettävänään. ”Mitä teettekin sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä” sanotaan Kolossalaiskirjeessä. (Kol. 3:17).”

Tarvitsemme yhä enemmän Pyhän Hengen voimaa ja rohkeutta, jotta jaksamme tässä monin tavoin ahdistavassa ajassa. Maailma on muuttunut hyvin epävarmaksi paikaksi. On paljon väkivaltaa ja ahdistusta, kärsimystä, myös omassa maassamme. Tapahtuu asioita, joita emme osaa selittää. Tämä kaikki voi masentaa ja pelottaa. Onko enää mitään pysyvää; mitään, mikä kestää kaiken tämän muutoksen keskellä. Kun rahakaan ei enää tuo turvaa taloudellisen kriisin ollessa todellisuutta, mihin panemme toivomme tässä elämässä? Monen mielen on vallannut toivottomuus ja epätoivo, eikä se ole mikään ihme.

Itse olen ollut kova pelkäämään ja murehtimaan asioista. Olen kantanut monenlaisia huolia ja jo etukäteen pelännyt jotakin tulevia asioita. Vähitellen olen oppinut turvaamaan Jumalan enemmän. Luottamaan siihen, ettei hän salli minulle tapahtua mitään mikä ei kuulu hänen suunnitelmaansa. Olen lukenut Raamatusta Jumalan lupauksia ja toistanut niitä mielessäni ja vähitellen olen kokenut miten luottamukseni Jumalan on lisääntynyt. Olen käsittänyt että saan kulkea ja sinäkin saat ennalta valmistetuissa askelissa. Jumala on kanssamme kaikissa vaiheissa. Hänen voimassaan jaksamme kohdata vaikeat ja raskaatkin asiat. Eikä hän jätä meitä koskaan yksin.

Meille on annettu toivo ja perustus joka kestää iankaikkisesti. Meillä on elävä Jumala, joka rakastaa meitä. Jumala joka syntyi ihmiseksi. Tuli valoksi maailmaan. Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei muutu vaikka kaikki muut asiat ympärillämme muuttuisivat. ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.” Jumala tahtoo toimia ja vaikuttaa maailmassa meidän vajavaisten ihmisten kautta. Sen tähden hän on antanut omiensa sydämeen Pyhän Hengen. Pyhä Henki on Puolustajamme. Hän rohkaisee meitä, johdattaa meitä ja neuvoo elämässä eteen päin. Pyhä Henki todistaa sydämissämme että me olemme Jumalan lapsia ja kalliisti lunastettuja.

Me emme tiedä tulevaisuutta. Emme tiedä millainen vuosi meille on tulossa ja mitä se sisältää. Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä. Sen vuoksi meidän ei tarvitse pelätä tulevaa. ”Minä en sinua unohda, käsieni ihoon olen sinut piirtänyt”, sanoo Herra. Voi olla suurempaa onnea kuin että sinun nimesi lukee Jumalan käden iholla, saman käden, johon lyötiin naulat ristin puulla.

Kun uusi vuosi on tänään taas alkanut, älä katso menneisyyteen murehtien menneitä erehdyksiä. Ne on tuotu ristinjuurelle, niitä ei saa enää muistella. Synninpäästö joka sinulle on tänäänkin alttarilta Jeesuksen nimessä julistettu on puhdistanut sinut kaikesta synnistä. Saat jälleen aloittaa puhtaalta pöydältä. Saat kulkea selkä suorana, rakastettuna, armahdettuna. Nosta katseesi ja katso Kristukseen. Hänen nimensä suojassa saat aloittaa tämän vuoden ja voit olla varma että Kristuskallio kestää. Raamatussa sanotaan 365 kertaa älä pelkää. Jokaisena päivänä Jumala vakuuttaa sinulle:

”Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut. Sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. Näin sanoo Herra sinun armahtajasi.”

Sinä saat olla vapaa, kulkea selkä suorassa, iloiten eteenpäin. Taivaallinen Isämme tahtoo antaa elämääsi rauhan ja tasapainon. Hän tahtoo antaa sinulle sylin, johon saat lapsen lailla painautua. Tuosta sylistä ei voi pudota sillä sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.

Rukous:

Rakas Jeesus. Kiitos, että saamme aloittaa uuden vuoden sinun voimallisen nimesi turvissa. Emme tiedä mitä vuosi tuo tullessaan, mutta pyydämme johdata sinä meitä tahtosi teitä. Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme ja mikä meille on parhaaksi. Sinä tunnet nekin asiat, jotka tuntuvat vaikeilta ja kipeiltä. Opeta meitä luottamaan sinuun syvemmin ja jättämään tulevaisuutemme sinun käsiisi. Vahvista heikkoa uskoamme ja ota pois turhat huolet ja pelkomme. Täytä meidät pyhällä Hengelläsi ja tee meistä rohkeita todistajiasi. Tätä pyydämme sinun nimessäsi. Aamen.

Joulupäivän saarna

25.12.2005 Evankeliumiteksti Joh. 1: 1-14

Ihmeellinen yö yli 2000 vuotta sitten – yö jolloin Jumalan lupaukset täyttyivät. Jumala itse syntyi maailmaan – ihmiseksi. Ajattelepa hetki, että olisit paimen.. Istut kaikessa rauhassa pimeässä yössä nuotion äärellä ensimmäisenä jouluyönä lampaita vartioiden. Yhtäkkiä keskelle pimeyttä ilmestyy taivaallinen sanansaattaja, jolla oli ihmeellistä kerrottavaa, maailmankaikkeuden suurin uutinen: Vapahtaja on syntynyt. Vapahtaja, jota oli odotettu vuosisatoja. Yli 700 vuotta aikaisemmin oli profeetta Jesaja ennustanut Vapahtajan syntyvän ja sinä, köyhä ja halveksittu paimen saat kuulla uutisen ensimmäiseksi.

Ajanlaskumme alkuaikoina paimen oli jo niin halveksittu, ettei kelvannut todistajaksi rabbiinisen lain mukaan. Ja juuri heille enkeli ilmestyi. He saivat olla Jeesuksen ensimmäiset vieraat. Jumalan kirkkaus kohtasi halveksitut, vaatimattomat työmiehet. Kukapa olisi uskonut? Miksi Jumala valitsi juuri heidät?

Ehkä siksi, että Jumala ja hänen ajatuksensa ovat niin paljon suuremmat kuin me kykenemme ajattelemaan. Hän tahtoo ilmaista itsensä jokaiselle joka on valmis ottamaan vastaan. Olisivatko kuninkaalliset edes uskoneet että kuningas voi syntyä tallissa, jos asia heille olisi ilmoitettu?

Joulu on meille erityistä aikaa. Olen elänyt useita jouluja joita on varjostanut suru perhepiirissä. Joku läheinen on kuollut juuri ennen joulua. Silloin on jollakin tavalla entistä enemmän kokenut kuinka elämän kärsimyksen ja pimeyden keskellä todella kaipaa kuulla sanomaa valosta ja toivosta. Jeesuksen tulo maailman Valkeudeksi on erityisesti puhutellut. Jumala voi tuoda pimeyteen valon. Juuri sen tähden Jeesus tuli maailmaan, että me hänessä löytäisimme toivon ja valon kaikissa tilanteissa. Jopa niissä pimeimmissäkin.

Ehkä me juuri niissä pimeimmissä hetkissämme käsitämmekin Jumalan rakkauden ja voiman. Ehkä juuri silloin, kun meillä ei inhimillisesti katsoen ole mitään, kun omat voimat ovat lopussa. Usein juuri silloin saamme tuntea kirkkauden kosketuksen elämässämme. Taivaallisen hipaisun, joka antaa ihmeellisen rauhan ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon ja siihen, että hän on läsnä surussa ja ahdistuksessa. Siinäkin, jota en itse ymmärrä enkä kykene selittämään.

Jumala tuli ihmiseksi. Tämä on se joulun ihme. Seimen lapsi on ihmiseksi tullut Jumala. Jumala, joka eli ihmisen elämän tuntien kipua ja tuskaa, vilua ja nälkää, vainoa ja hylkäämisen. Meidän Jumalaamme on kidutettu, hän on kokenut kuoleman ja tuonelan pimeyden. Eikö hän kykenisi meitä auttamaan ja lohduttamaan? Eikö hän voisi antaa meille toivon ja uuden elämän? Jos hän kerran on suostunut ristille meidän tähtemme.

Maailmassa on niin paljon pelkoa tänä aikana, lapsilla ja aikuisilla. Enkelin ensimmäiset sanat jouluönä paimenille olivat: ”Älkää pelätkö”. Tämä on Jumalan sana myös meille tänään.. Jumalan tiedossa on kaikki. Jumala hallitsee kaikkea, olosuhteita, säätilaa, hänen sallimattaan ei mitään tapahdu.

Jumala tahtoo karkottaa pelon. Siksi tämä jouluevankeliumin sana “älkää pelätkö” on niin tärkeä meille. Jumalan teot tuovat rakkautta ja rauhaa maailmaan. Jumala ei lietso sotia ja tuhoa ympäriinsä. Jumala itse syntyi ihmisen hädän ja ahdistuksen keskelle. Siksi kaikessa ahdistuksessa ja tuskassa lohtunamme on, että Kristus itse kärsii rinnallamme. Tänäkin päivänä hän tulee tähän hädänalaiseen maailmaan tuoden rauhan, toivon, lohdutuksen.

Moni on kuullut jouluevankeliumin tänä jouluna. Mutta monelleko se on elävä ja todellinen? Kertoen siitä, että Jeesus tuli maailmaan juuri minua varten. Onko Luukkaan kertomus vain kaunis tarina vai onko se todellinen sinun ja minun elämässäni.

Jouluevankeliumi ei ole vain kauan sitten tapahtunut asia, vaan sen tulisi tulla meille eläväksi tänä päivänä. Sen tulisi kertoa meille, että Jumala tahtoo tulla juuri sinun ja minun elämän keskelle. Hän tahtoo tuoda juuri sinulle valon ja toivon. Profeettojen saamissa ennustuksissa Jeesuksesta käytettiin nimeä Immanuel. Se tarkoittaa Jumala kanssamme. Meillä on Jumala, joka on kanssamme. Tämä on Jumalan viesti meille tänäänkin: hän on todella kanssamme. Kaikissa vaiheissa.

Haudoilla näemme tänään paljon kynttilöitä. Ne sammuvat jossakin vaiheessa, mutta se tuli, jonka Jumala saa sytyttää ihmisen sydämeen ei sammu koskaan. Se palaa ja luo valoa ympärilleen. Siellä missä Kristusvalon liekki saa levitä, siellä Jumalan valtakunta tulee todelliseksi. Siellä ihmisten välille tulee rakkaus ja sopu, rauhanmieli. Tätä mieltä kaivattaisiin tänäänkin monille alueille maailmassa. Että riidan sijaan tartuttaisiin toinen toistamme kädestä ja suostuttaisiin sovintoon. Tätähän Jeesus tuli maailmaan tuomaan, rauhaa maan päälle. Todellista sisäistä rauhaa ja iloa. Sellaista sydämen iloa. joka hersyy sydämessä vaikka olosuhteet olisivat millaiset.

Rauha on asia, joka ei tule ulkonaisista asioista. Rahan tai omaisuuden määrästä, jouluruokien tai lahjojen paljoudesta. Jumalan rauhaa voi kokea suurenkin puutteen ja ahdingon keskellä. Rauhattomuutta taas suurtenkin rikkauksien keskellä. Todellinen sisäinen rauha ja riemu syntyy siitä, että tietää olevansa Jumalan lapsi, pelastettu, Jumalalle kuuluva. Silloin mikään maallinen asia ei voi viedä elämältä pohjaa pois, koska Kristus kalliolla seisova ei kaadu.

Tänäänkin suurena juhlapäivänä Jumalan rakkaus tahtoo kohdata meitä, tulla todelliseksi elämässämme. Antakaamme Vapahtajamme tulla sydämemme vaatimattomaan majaan. Silloin saamme huolimatta suruistamme tai huolistamme, yhtyä enkelten riemulliseen lauluun: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Jouluyön saarna

24.12.2005 Evankeliumi Luuk. 2: 1-14

“Älkää pelätkö”. Minua nuo enkelin sanat ovat erityisesti puhutelleet. Pelko on ollut elämässäni mukana lapsuudesta asti. Olen pelännyt kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Pienenä pelkäsin pimeää sekä isän arvaamatonta käytöstä, silloin kun hän oli humalassa. Koulussa pelkäsin ankaraa opettajaa sekä yläluokan poikia jotka kiusasivat. Isän kuoltua pelkäsin menettäväni myös äidin ja jääväni aivan orvoksi. Koulussa aloin pelätä esillä olemista, suullisia esityksiä ja esitelmiä. Pelkäsin ja jännitin niin kovasti, että lukiossa sain opettajan ehdotuksesta vapautuksen suullisista esityksistä.

Alle parikymppisenä olin masentunut ja epätoivoinen. Mietin usein mikä tarkoitus elämälläni saattoi olla ja miksi minun piti syntyä tällaiseksi. Tunsin olevani outo, erilainen ja huonompi kuin muut. Ajattelin ettei voinut olla ketään yhtä toivotonta tapausta kuin minä! ­Välillä mietin miksi Jumala oli tehnyt minusta sellaisen ja miksi hän ei auttanut minua. Kaiken epätoivon keskellä tunsin kuitenkin että Jumala vaikutti elämässäni. Jumala, johon olin uskonut lapsesta asti. Syvällä sisimmässäni oli kaikesta huolimatta pieni uskon siemen, että ehkä Jumala voisi auttaa minua.

Jumalalla olikin suunnitelma josta minä en tiennyt mitään. Hän johdatti minut teologiseen tiedekuntaan vaikka silloin se tuntui järjettömältä. Kuinka saattaisin koskaan toimia pappina, koska en kyennyt olemaan esillä. Tässä kuitenkin olen tänä päivänä papin työssä. En maailman rohkeimpana, vaan – pienenä ihmisenä – Jumalan avulla – Jumalan varassa. Jumalan joka syntyi yli 2000 v sitten maailmaan ja elää ja vaikuttaa tänäkin päivänä keskellämme Pyhän Henkensä kautta. Pyhän Hengen, joka antaa minulleki voiman työhöni ja elämääni.

Olen kokenut, että mitä pienempi uskallan olla, mitä rohkeammin uskallan heittäytyi Jumalan varaan, sitä enemmän saan kokea hänen voimaansa. Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä mihin meidän ihmisten mahdollisuudet loppuvat. Usein Jumalan voima ilmestyy suurimpana sinne missä on kaikista suurin epätoivo ja ahdinko. Kuten kynttilän valo loistaa sitä kirkkaammin mitä pimeämpää on, sitä kirkkaammin Jumalan kirkkaus loistaa synkimmässä pimeydessä. Usein juuri niissä pimeimmissä hetkissämme käsitämme Jumalan rakkauden ja voiman. Silloin kun meillä ei inhimillisesti katsoen ole mitään, kun omat voimat ovat lopussa silloin saamme tuntea yliluonnollisen kosketuksen elämässämme. Taivaallisen hipaisun, joka antaa sen ihmeellisen rauhan ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Siihen että hän on läsnä surussa ja ahdistuksessa. Siinäkin ahdistuksessa, jota en itse ymmärrä enkä kykene selittämään.

Maailmassa on niin paljon pelkoa tänä aikana. Monenlaiset asiat pelottavat lapsia, nuoria, aikusia ja vanhuksia. “Älä pelkää”. Tämä on Jumalan sana myös meille tänään. Jumalan tiedossa on kaikki. Jumala hallitsee kaikkea, olosuhteita, säätilaa. Hänen sallimattaan ei mitään tapahdu maailmassa. Jumala tietää sinun elämäsi, kaikki huolesi ja asiat joiden kanssa kipuilet. Hän tahtoo ja voi auttaa sinua.

Jumala tahtoo karkottaa pelon. Jumala itse syntyi maailmaan ihmisen hädän ja ahdistuksen keskelle. Siksi kaikessa ahdistuksessa ja tuskassa lohtunamme on, että Kristus itse kärsii rinnallamme. Jeesus eli ihmisen elämän tuntien kipua ja tuskaa, vilua ja nälkää, vainoa ja hylkäämisen. Meidän Jumalaamme on kidutettu, hän on kokenut kuoleman ja tuonelan pimeyden. Eikö hän kykenisi meitä auttamaan ja lohduttamaan? Eikö hän voisi antaa meille toivon ja uuden elämän? Jos hän kerran on suostunut ristille meidän tähtemme eikö hän välittäisi meidän ahdistuksistamme.

Ajatelkaapa Mariaa ja Joosefia. Ei heidänkään elämänsä ollut helppoa, vaikka Jumala oli valinnut heidät Poikansa vanhemmiksi. Luuletteko ettei Mariaa pelottanut kun synnytys voisi käynnistyä milloin tahansa, eikä mistään meinannut löytyä majapaikkaa. Varmaan hänen mielessään oli hätää ja pelkoa kun kaikki ei tuntunut menevän niin kuin piti. Miksi Jumala ei auttanut ja kuuluiko Jumalan suunnitelmaan todella että lapsi syntyisi talliin. Kuitenkin – kaikesta huolimatta kaikki meni juuri niin kuin piti. Niin kuin Jumala oli suunnitellut.

Ei Joosefin ja Marian elämästä myöhemminkään puuttunut ongelmia ja vaikeuksia. He elivät tavallista arkista elämäänsä, iloineen ja suruineen. Elämää, jossa Jumala oli mukana. Tässä se tärkeä asia onkin: olennaista ei ole se millaiset ovat elämämme olosuhteet vaan se että Jumala on niissä kanssamme! Silloin meillä ei ole hätää. Jesajan kirjassa Jeesuksesta käytetään nimeä Immanuel. Se tarkoittaa Jumala on kanssamme. Jumala ei ole jossakin kaukana meistä vaan Hän on kanssamme lähellämme. Kaikissa vaiheissa, iloissa ja suruissa.

Tänä riemullisena jouluyönä tahdon vielä muistuttaa mieliinne, että Jeesus lupasi omilleen ilon. “minun iloni sen minä annan teille! “ hän sanoi seuraajilleen. Tämä on Jumalan sana meille tänäänkin. Ilo kuuluu meille. Meillä on elämässämme niin paljon mistä iloita ja kiittää. Suurin ilo syntyy siitä, että Jumala on mukana elämässämme.

Jeesuksen nimi on myös Rauhanruhtinas. Hän voi tuoda rauhan rauhattomaan sydämeen, rauhan kotiin jossa on levottomuutta, ahdistusta tai pelkoa. Jeesus antaa todellisen sisäisen rauhan ja ilon. Jumalan rauhaa ja iloa voi kokea suurenkin puutteen ja ahdingon keskellä. Rauhattomuutta taas suurtenkin rikkauksien keskellä. Todellinen sisäinen rauha ja riemu syntyy siitä, että tietää olevansa Jumalan lapsi, pelastettu, Jumalalle kuuluva. Silloin mikään maallinen asia ei voi viedä elämältä pohjaa pois, koska Kristuskallio kestää kaikki myrskyt.

Uskon että Jeesus kolkuttelee tänäkin jouluna monilla sydänten ovilla odottaen että hänet lasketaan sisään. Niin moni sydän on vaan täynnä kaikenlaista muuta, niin ettei siellä meinaa olla tilaa Vapahtajalle. Hänelle kuitenkin kannattaa avata ovi, silloin voi joulun riemu ja rauha jatkua vuoden jokaisena päivänä.

Tänään saamme ottaa vastaan Herramme ehtoollispöydässä. Hän tulee meitä lähelle ja vakuuttaa: ”Älä pelkää, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun armoni ei sinusta väisty. Minä rakastan sinua lapseni ja tahdon antaa sinulle yltäkylläisen elämän! Luota minuun! Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon.“

Kuninkaasi tulee kunniassa

2. Adventtisunnuntai 9.12.2007

Evankeliumi Luuk. 12: 35-40 Jeesus sanoo: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!

Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Tänään toisena adventtisunnuntaina ajatukset keskittyvät Jeesuksen toiseen tulemiseen. Siihen kun Jeesus tulee aikojen lopussa kunniassaan takaisin. Jeesus puhui omilleen hyvin lohdullisesti opetuslapsilleen paluustaan. Hän sanoi menevänsä valmistamaan heille asuinsijaa, tulevansa takaisin ja hakevansa omansa luokseen. (Joh.14:1-2) Jeesus ei luvannut omilleen helppoa elämää maan päällä. Sanoihan hän ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Mekin olemme kokeneet usein kuinka pimeäksi voi hetkessä maailma muuttua, jopa omassa turvallisena pidetyssä maassamme. Väkivalta, itsekkyys ja mielettömyys lisääntyy. Moni on varmasti ajatellut että elämme todella lopun aikoja, kaikki merkit viittaavat siihen. Emme tiedä miten pian Jeesus tulee takaisin. Jeesus puhui omilleen siitä että viimeisinä aikoina tulevat vaikeat ajat. Maailmasa on monenlaista ahdistusta ja epätoivoa. Jeesus kehotti omiaan: ” Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Kristuksen omia odottaa hääjuhla, ilojuhla, jossa riemuitaan, jossa tämän maailman pettymykset ja murheet unohtuvat. Tämä ajatus tuo varmasti monelle suuressa ahdistuksessa tai pimeydessä elävälle toivoa. Taivaskaipuu on oikeastaan ihana asia, ja voi tuoda lohdutusta murheeseen ja auttaa jaksamaan.

Joulun alla ja jouluna poltamme paljon kynttilöitä. Ne valaisevat pimeää aikaa. Jeesus itse tuli valoksi maailmaan. Hän sanoi:”Minä olen maailman valo, se joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” Sen, joka ottaa Jeesuksen elämäänsä matkakumppanikseen, ei tarvitse pelätä pimeitäkään laaksoja tai aikoja. Vapahtajan kanssa on turvallista tehdä matkaa.

Tämän päivän evankeliumitekstissä puhutaan palvelijoista jotka odottivat isäntänsä palaamista häistä. heitä kehotettiin pitämään lamput palamassa ja vaatteet vyötettyinä. Jeesuksen aikaan käytettiin yleensä leveitä, pitkiä vaatteita, jotka saattoivat olla haitaksi työssä, ellei ollut vyötä. Sen tähden kehotus vyötettynä olemisesta oli aiheellinen. Meitäkin kutsutaan olemaan valmiina työhön, valmiina lähtemään liikkeelle. Tehtävämme on odottaa Jeesusta, niin että voimme heti avata hänelle kun hän kolkuttaa kuten tuossa vertauksessa Jeesus kertoi palvelijoiden tehneen.

Jeesuksen aikana talojen ovissa ei useinkaan ollut lukkoja, jotka olisi helposti pienellä, mukana kannettavalla avaimella voitu ulkoapäin avata. Palvelija lukitsi oven sisältäpäin. Lukko saattoi olla tanko, joka hakasiin asetettuna piti oven suljettuna. Ovi oli avattava sisältä päin. Juhlista palaavalle talon isännälle oli siis heti avattava hänen kolkuttaessaan. Ei käynyt laatuun, että  isännän olisi pitänyt odotella ulkopuolella tai että hän olisi saattanut joutua viettämään koko yönsä pimeässä, koska palvelija nukkui. Isännälle piti tietenkin avata heti ovi kun hän kolkutti. Palvelija ei siis saanut nukahtaa vaan hänen oli valvoen odotettava isäntänsä paluuta. 

Muistamme, että Jeesus puhuu myös ovesta, joka on sydämessämme. Hän sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän”(Ilm.3:20). Jos siis joku kuulee hänen kolkutuksensa ja kutsuvan äänensä, hänen tulee avata ovi. Jeesus ei tule sydämeemme sisälle väkisin. Hän ei tule väkivalloin elämäämme, hän ei vastustamattomalla voimallaan murra ovea, vaan hän vain kolkuttaa ja pyytää, että me avaisimme hänelle. Sydämen oven saa auki vain sisältä päin. Sydäntä voi pakottaa rakastamaan. Rakkaus on voitettava.

Vapahtaja on rakastanut meitä niin paljon että kärsi ja kuoli ristillä syntiemme tähden. On ennen kuulumatonta että Jumala alentaa itsensä noin ja kärsii ja kuolee ihmisen puolesta. Tuo rakkaus on suurempaa kuin mikään muu maailmassa. Missään muussa uskonnossa ei Jumala esiinny tällä tavoin näin valtavalla uhrautuvalla rakkaudella ihmisiä kohtaan. Jumalamme on vapaaehtoisesti uhrannut itsensä, jotta saisi aina olla meidän kanssamme. Sillä hän ei tahdo yhdenkään joutuvan hukkaan, iankaikkisesti hänestä eroon. Tahdommeko me yhteyteen näin suuren rakkauden kanssa? Tuossa yhteydessä meidän syntimme unohdetaan. Ne heitetään meren syvyyteen (Miika 7:19), ne siirretään meistä niin kauaksi kuin itä on lännestä.

Kertomuksen isäntä toimii aika erikoisella tavalla. Kun hän palaa hääjuhlista, ”hän vyöttäytyy, kutsuu valvomassa olleet palvelijansa pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.” Tiedämme, että normaalisti isäntä ei milloinkaan palvele palvelijoitaan. Jeesus kuitenkin teki näin. Hän teki sen opettaakseen opetuslapsilleen nöyryyttä. Hän pesi heidän jalkansa. Pietarille, joka vastusteli tuota pesemistä, Hän jopa sanoi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani” (Joh.13:8). Ellei Jeesus saa pestä syntejämme pois, ei meilläkään ole sijaa hänen luonaan. Saako hän päivittäin palvella meitä? Siitä on kysymys.

Ajatellaanpa että palvelija joka tuntee isäntänsä tavat ja tavallisen paluuajan päättäisi ottaa pienet nokoset. Laittaisi itselleen herätyksen silloin kun arvelisi isännän palaavan. Ehkä hän saattaa onnistuakin tässä ja olisi sopivastu hereillä juuri silloin kun isäntä palaa, mutta riskipeliä tämä olisi. Isäntä voisi tulla jo aiemmin. Jeesuksen tuloon emme kuitenkaan voi suhtautua samalla tavalla, vaikka eräs rippikoululainen sanoi että voihan sitä sitten vanhana ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä ennen kuin kuolee, niin saa siihen asti elää rennosti ja huolettomasti.

Jeesuksen seuraaminen on kuitenkin enemmän, siinä ei ole kyse vain jostakin ulkonaisesta, silloin tällöin tapahtuvasta valmiustilasta, vaan paljon enemmästä. jostakin, jossa pelissä on koko elämä. Koko elämän tulisi olla jatkuvaa valvomista, Kristuksen odottamista. Kaikenlisäksi me emme tiedä milloin meidän elämämme päivät päättyvät. Voihan olla että lähdönhetki tuleekin ennemmin kuin arvaammekaan. Eli sen varaan ei kannata uskonratkaisua jättää, vaan avata ovi Vapahtajalle kun hän kolkuttaa.

Luulen, että tässä rippikoulunuoren kommentissa oli taustalla ajatus että elämä Jeesukseen uskovana on tylsää ja ahdistavaa, kaikki kiva on kielletty jne. Todellisuudessa ei ole ihan näin. Elämä ilman Jeesusta on kuin etsisi korvikkeita. Mikään maallinen huvi tai elämys ei tyydytä sitä sisäistä kaipuuta joka jokaisen ihmisen sydämeen on asetettu. Koska Jumala on luonut ihmisen yhteyteen kanssaan, ihminen löytää levon ja rauhan sielulleen vasta kun tuon yhteyden saavuttaa. Se ilo ja rauha jota Jeesuksen kanssa saa kokea muuttaa koko elämän.

Miten on meidän laitamme nyt: Onko sydämemme tässä maailmassa, murehdimmeko tämän elämän huolia ja murheita, onko sydämemme vain kaikessa tässä maallisessa murehduttaen meitä, vai onko sydämemme taivaassa Kristuksen luona, elämmekö vapaina tämän maailman murheista heittäen murheemme hänen päälleen, joka on luvannut pitää meistä huolen? (1.Piet.5:7)

Tällaista on elämä, joka on yhdistettynä Jeesukseen. Jumalaa ei voi palvella puolikkaalla sydämellä. On valittava, haluammeko valvoa, siis elää Kristuksen kanssa, vai nukkua, siis elää ilman häntä. Jeesukseen turvautuvina olemme valvovia kristittyjä. Avattuamme sydämemme hänelle, olemme aina valmiina avaamaan hänelle, tulipa hän taivaan pilvissä tai oman kuolemamme kautta ja tapahtuipa se milloin tahansa.