Joulupäivän saarna

25.12.2005 Evankeliumiteksti Joh. 1: 1-14

Ihmeellinen yö yli 2000 vuotta sitten – yö jolloin Jumalan lupaukset täyttyivät. Jumala itse syntyi maailmaan – ihmiseksi. Ajattelepa hetki, että olisit paimen.. Istut kaikessa rauhassa pimeässä yössä nuotion äärellä ensimmäisenä jouluyönä lampaita vartioiden. Yhtäkkiä keskelle pimeyttä ilmestyy taivaallinen sanansaattaja, jolla oli ihmeellistä kerrottavaa, maailmankaikkeuden suurin uutinen: Vapahtaja on syntynyt. Vapahtaja, jota oli odotettu vuosisatoja. Yli 700 vuotta aikaisemmin oli profeetta Jesaja ennustanut Vapahtajan syntyvän ja sinä, köyhä ja halveksittu paimen saat kuulla uutisen ensimmäiseksi.

Ajanlaskumme alkuaikoina paimen oli jo niin halveksittu, ettei kelvannut todistajaksi rabbiinisen lain mukaan. Ja juuri heille enkeli ilmestyi. He saivat olla Jeesuksen ensimmäiset vieraat. Jumalan kirkkaus kohtasi halveksitut, vaatimattomat työmiehet. Kukapa olisi uskonut? Miksi Jumala valitsi juuri heidät?

Ehkä siksi, että Jumala ja hänen ajatuksensa ovat niin paljon suuremmat kuin me kykenemme ajattelemaan. Hän tahtoo ilmaista itsensä jokaiselle joka on valmis ottamaan vastaan. Olisivatko kuninkaalliset edes uskoneet että kuningas voi syntyä tallissa, jos asia heille olisi ilmoitettu?

Joulu on meille erityistä aikaa. Olen elänyt useita jouluja joita on varjostanut suru perhepiirissä. Joku läheinen on kuollut juuri ennen joulua. Silloin on jollakin tavalla entistä enemmän kokenut kuinka elämän kärsimyksen ja pimeyden keskellä todella kaipaa kuulla sanomaa valosta ja toivosta. Jeesuksen tulo maailman Valkeudeksi on erityisesti puhutellut. Jumala voi tuoda pimeyteen valon. Juuri sen tähden Jeesus tuli maailmaan, että me hänessä löytäisimme toivon ja valon kaikissa tilanteissa. Jopa niissä pimeimmissäkin.

Ehkä me juuri niissä pimeimmissä hetkissämme käsitämmekin Jumalan rakkauden ja voiman. Ehkä juuri silloin, kun meillä ei inhimillisesti katsoen ole mitään, kun omat voimat ovat lopussa. Usein juuri silloin saamme tuntea kirkkauden kosketuksen elämässämme. Taivaallisen hipaisun, joka antaa ihmeellisen rauhan ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon ja siihen, että hän on läsnä surussa ja ahdistuksessa. Siinäkin, jota en itse ymmärrä enkä kykene selittämään.

Jumala tuli ihmiseksi. Tämä on se joulun ihme. Seimen lapsi on ihmiseksi tullut Jumala. Jumala, joka eli ihmisen elämän tuntien kipua ja tuskaa, vilua ja nälkää, vainoa ja hylkäämisen. Meidän Jumalaamme on kidutettu, hän on kokenut kuoleman ja tuonelan pimeyden. Eikö hän kykenisi meitä auttamaan ja lohduttamaan? Eikö hän voisi antaa meille toivon ja uuden elämän? Jos hän kerran on suostunut ristille meidän tähtemme.

Maailmassa on niin paljon pelkoa tänä aikana, lapsilla ja aikuisilla. Enkelin ensimmäiset sanat jouluönä paimenille olivat: ”Älkää pelätkö”. Tämä on Jumalan sana myös meille tänään.. Jumalan tiedossa on kaikki. Jumala hallitsee kaikkea, olosuhteita, säätilaa, hänen sallimattaan ei mitään tapahdu.

Jumala tahtoo karkottaa pelon. Siksi tämä jouluevankeliumin sana “älkää pelätkö” on niin tärkeä meille. Jumalan teot tuovat rakkautta ja rauhaa maailmaan. Jumala ei lietso sotia ja tuhoa ympäriinsä. Jumala itse syntyi ihmisen hädän ja ahdistuksen keskelle. Siksi kaikessa ahdistuksessa ja tuskassa lohtunamme on, että Kristus itse kärsii rinnallamme. Tänäkin päivänä hän tulee tähän hädänalaiseen maailmaan tuoden rauhan, toivon, lohdutuksen.

Moni on kuullut jouluevankeliumin tänä jouluna. Mutta monelleko se on elävä ja todellinen? Kertoen siitä, että Jeesus tuli maailmaan juuri minua varten. Onko Luukkaan kertomus vain kaunis tarina vai onko se todellinen sinun ja minun elämässäni.

Jouluevankeliumi ei ole vain kauan sitten tapahtunut asia, vaan sen tulisi tulla meille eläväksi tänä päivänä. Sen tulisi kertoa meille, että Jumala tahtoo tulla juuri sinun ja minun elämän keskelle. Hän tahtoo tuoda juuri sinulle valon ja toivon. Profeettojen saamissa ennustuksissa Jeesuksesta käytettiin nimeä Immanuel. Se tarkoittaa Jumala kanssamme. Meillä on Jumala, joka on kanssamme. Tämä on Jumalan viesti meille tänäänkin: hän on todella kanssamme. Kaikissa vaiheissa.

Haudoilla näemme tänään paljon kynttilöitä. Ne sammuvat jossakin vaiheessa, mutta se tuli, jonka Jumala saa sytyttää ihmisen sydämeen ei sammu koskaan. Se palaa ja luo valoa ympärilleen. Siellä missä Kristusvalon liekki saa levitä, siellä Jumalan valtakunta tulee todelliseksi. Siellä ihmisten välille tulee rakkaus ja sopu, rauhanmieli. Tätä mieltä kaivattaisiin tänäänkin monille alueille maailmassa. Että riidan sijaan tartuttaisiin toinen toistamme kädestä ja suostuttaisiin sovintoon. Tätähän Jeesus tuli maailmaan tuomaan, rauhaa maan päälle. Todellista sisäistä rauhaa ja iloa. Sellaista sydämen iloa. joka hersyy sydämessä vaikka olosuhteet olisivat millaiset.

Rauha on asia, joka ei tule ulkonaisista asioista. Rahan tai omaisuuden määrästä, jouluruokien tai lahjojen paljoudesta. Jumalan rauhaa voi kokea suurenkin puutteen ja ahdingon keskellä. Rauhattomuutta taas suurtenkin rikkauksien keskellä. Todellinen sisäinen rauha ja riemu syntyy siitä, että tietää olevansa Jumalan lapsi, pelastettu, Jumalalle kuuluva. Silloin mikään maallinen asia ei voi viedä elämältä pohjaa pois, koska Kristus kalliolla seisova ei kaadu.

Tänäänkin suurena juhlapäivänä Jumalan rakkaus tahtoo kohdata meitä, tulla todelliseksi elämässämme. Antakaamme Vapahtajamme tulla sydämemme vaatimattomaan majaan. Silloin saamme huolimatta suruistamme tai huolistamme, yhtyä enkelten riemulliseen lauluun: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Jouluyön saarna

24.12.2005 Evankeliumi Luuk. 2: 1-14

“Älkää pelätkö”. Minua nuo enkelin sanat ovat erityisesti puhutelleet. Pelko on ollut elämässäni mukana lapsuudesta asti. Olen pelännyt kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Pienenä pelkäsin pimeää sekä isän arvaamatonta käytöstä, silloin kun hän oli humalassa. Koulussa pelkäsin ankaraa opettajaa sekä yläluokan poikia jotka kiusasivat. Isän kuoltua pelkäsin menettäväni myös äidin ja jääväni aivan orvoksi. Koulussa aloin pelätä esillä olemista, suullisia esityksiä ja esitelmiä. Pelkäsin ja jännitin niin kovasti, että lukiossa sain opettajan ehdotuksesta vapautuksen suullisista esityksistä.

Alle parikymppisenä olin masentunut ja epätoivoinen. Mietin usein mikä tarkoitus elämälläni saattoi olla ja miksi minun piti syntyä tällaiseksi. Tunsin olevani outo, erilainen ja huonompi kuin muut. Ajattelin ettei voinut olla ketään yhtä toivotonta tapausta kuin minä! ­Välillä mietin miksi Jumala oli tehnyt minusta sellaisen ja miksi hän ei auttanut minua. Kaiken epätoivon keskellä tunsin kuitenkin että Jumala vaikutti elämässäni. Jumala, johon olin uskonut lapsesta asti. Syvällä sisimmässäni oli kaikesta huolimatta pieni uskon siemen, että ehkä Jumala voisi auttaa minua.

Jumalalla olikin suunnitelma josta minä en tiennyt mitään. Hän johdatti minut teologiseen tiedekuntaan vaikka silloin se tuntui järjettömältä. Kuinka saattaisin koskaan toimia pappina, koska en kyennyt olemaan esillä. Tässä kuitenkin olen tänä päivänä papin työssä. En maailman rohkeimpana, vaan – pienenä ihmisenä – Jumalan avulla – Jumalan varassa. Jumalan joka syntyi yli 2000 v sitten maailmaan ja elää ja vaikuttaa tänäkin päivänä keskellämme Pyhän Henkensä kautta. Pyhän Hengen, joka antaa minulleki voiman työhöni ja elämääni.

Olen kokenut, että mitä pienempi uskallan olla, mitä rohkeammin uskallan heittäytyi Jumalan varaan, sitä enemmän saan kokea hänen voimaansa. Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä mihin meidän ihmisten mahdollisuudet loppuvat. Usein Jumalan voima ilmestyy suurimpana sinne missä on kaikista suurin epätoivo ja ahdinko. Kuten kynttilän valo loistaa sitä kirkkaammin mitä pimeämpää on, sitä kirkkaammin Jumalan kirkkaus loistaa synkimmässä pimeydessä. Usein juuri niissä pimeimmissä hetkissämme käsitämme Jumalan rakkauden ja voiman. Silloin kun meillä ei inhimillisesti katsoen ole mitään, kun omat voimat ovat lopussa silloin saamme tuntea yliluonnollisen kosketuksen elämässämme. Taivaallisen hipaisun, joka antaa sen ihmeellisen rauhan ja luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Siihen että hän on läsnä surussa ja ahdistuksessa. Siinäkin ahdistuksessa, jota en itse ymmärrä enkä kykene selittämään.

Maailmassa on niin paljon pelkoa tänä aikana. Monenlaiset asiat pelottavat lapsia, nuoria, aikusia ja vanhuksia. “Älä pelkää”. Tämä on Jumalan sana myös meille tänään. Jumalan tiedossa on kaikki. Jumala hallitsee kaikkea, olosuhteita, säätilaa. Hänen sallimattaan ei mitään tapahdu maailmassa. Jumala tietää sinun elämäsi, kaikki huolesi ja asiat joiden kanssa kipuilet. Hän tahtoo ja voi auttaa sinua.

Jumala tahtoo karkottaa pelon. Jumala itse syntyi maailmaan ihmisen hädän ja ahdistuksen keskelle. Siksi kaikessa ahdistuksessa ja tuskassa lohtunamme on, että Kristus itse kärsii rinnallamme. Jeesus eli ihmisen elämän tuntien kipua ja tuskaa, vilua ja nälkää, vainoa ja hylkäämisen. Meidän Jumalaamme on kidutettu, hän on kokenut kuoleman ja tuonelan pimeyden. Eikö hän kykenisi meitä auttamaan ja lohduttamaan? Eikö hän voisi antaa meille toivon ja uuden elämän? Jos hän kerran on suostunut ristille meidän tähtemme eikö hän välittäisi meidän ahdistuksistamme.

Ajatelkaapa Mariaa ja Joosefia. Ei heidänkään elämänsä ollut helppoa, vaikka Jumala oli valinnut heidät Poikansa vanhemmiksi. Luuletteko ettei Mariaa pelottanut kun synnytys voisi käynnistyä milloin tahansa, eikä mistään meinannut löytyä majapaikkaa. Varmaan hänen mielessään oli hätää ja pelkoa kun kaikki ei tuntunut menevän niin kuin piti. Miksi Jumala ei auttanut ja kuuluiko Jumalan suunnitelmaan todella että lapsi syntyisi talliin. Kuitenkin – kaikesta huolimatta kaikki meni juuri niin kuin piti. Niin kuin Jumala oli suunnitellut.

Ei Joosefin ja Marian elämästä myöhemminkään puuttunut ongelmia ja vaikeuksia. He elivät tavallista arkista elämäänsä, iloineen ja suruineen. Elämää, jossa Jumala oli mukana. Tässä se tärkeä asia onkin: olennaista ei ole se millaiset ovat elämämme olosuhteet vaan se että Jumala on niissä kanssamme! Silloin meillä ei ole hätää. Jesajan kirjassa Jeesuksesta käytetään nimeä Immanuel. Se tarkoittaa Jumala on kanssamme. Jumala ei ole jossakin kaukana meistä vaan Hän on kanssamme lähellämme. Kaikissa vaiheissa, iloissa ja suruissa.

Tänä riemullisena jouluyönä tahdon vielä muistuttaa mieliinne, että Jeesus lupasi omilleen ilon. “minun iloni sen minä annan teille! “ hän sanoi seuraajilleen. Tämä on Jumalan sana meille tänäänkin. Ilo kuuluu meille. Meillä on elämässämme niin paljon mistä iloita ja kiittää. Suurin ilo syntyy siitä, että Jumala on mukana elämässämme.

Jeesuksen nimi on myös Rauhanruhtinas. Hän voi tuoda rauhan rauhattomaan sydämeen, rauhan kotiin jossa on levottomuutta, ahdistusta tai pelkoa. Jeesus antaa todellisen sisäisen rauhan ja ilon. Jumalan rauhaa ja iloa voi kokea suurenkin puutteen ja ahdingon keskellä. Rauhattomuutta taas suurtenkin rikkauksien keskellä. Todellinen sisäinen rauha ja riemu syntyy siitä, että tietää olevansa Jumalan lapsi, pelastettu, Jumalalle kuuluva. Silloin mikään maallinen asia ei voi viedä elämältä pohjaa pois, koska Kristuskallio kestää kaikki myrskyt.

Uskon että Jeesus kolkuttelee tänäkin jouluna monilla sydänten ovilla odottaen että hänet lasketaan sisään. Niin moni sydän on vaan täynnä kaikenlaista muuta, niin ettei siellä meinaa olla tilaa Vapahtajalle. Hänelle kuitenkin kannattaa avata ovi, silloin voi joulun riemu ja rauha jatkua vuoden jokaisena päivänä.

Tänään saamme ottaa vastaan Herramme ehtoollispöydässä. Hän tulee meitä lähelle ja vakuuttaa: ”Älä pelkää, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun armoni ei sinusta väisty. Minä rakastan sinua lapseni ja tahdon antaa sinulle yltäkylläisen elämän! Luota minuun! Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon.“

Rukoussunnuntaina

16.05.2004
Tekstit: Jer. 29:11-14; Ef. 3:14-21; Joh. 16:23-33

”Minä en kyllä usko Jumalaan, ei hän ole koskaan vastannut minun rukouksiini. Eipä Jumala ole minua koskaan elämässä auttanut.” ”Enpähän ole saanut lottovoittoa vaikka kuinka olen rukoillut.” Tällaisia lausumia olen silloin tällöin saanut kuulla. Rippikoulussa kun puhumme Jumalasta, tulee usein ilmi että meidän käsityksemme Jumalasta ovat hyvin konkreettisia. Monet toivoisivat Jumalan olevan jonkinlainen toivomusautomaatti, joka täyttää heti jokaisen toiveen jonka esitämme. Ja sitten kun näin ei tapahdukaan, emme usko että hän on ollenkaan olemassa.

Minä olen aina uskonut rukouksen voimaan. Pienestä tytöstä asti olen rukoillut iltarukoukseni ja olen myös elämässäni voimak-kaasti kokenut kuinka rukoukset ja esirukoukset vaikuttavat. Viikko sitten olin ainoan elossaolevan isovanhempani, Toivo-papan 90-vuotisjuhlilla. Kun kysyin papaltani pitkän iän salaisuutta, hän vastasi: Jumalan pelko. Vastaus ei sinänsä ollut yllättävä. Tiesin kyllä että usko Jumalaan on pappani elämän perusta ja kantava voima. Olinhan jo pienenä tyttönä Toivo-papan kanssa monet hengelliset laulut laulanut ja hän opetti minut pienestä asti turvaamaan Taivaalliseen Isään. Tiedän myös että hän on paljon rukoillut puolestani.

Jumalan pelko, josta vanhassa raamatun käännöksessä puhutaan tarkoittaa Jumalan kunnioittamista. Sitä että Jumala on ykkösenä elämässä. Tiedän tämän olevan totta Toivopapan elämässä. Pappani on elämässään kokenut raskaitakin vaiheita. Hän menetti sodassa nuoremman veljensä ja meinasi itsekin kuolla. Veljen kuolema pysäytti hänet. Pappa tiesi että rintamalla kaatunut veli uskoi Jumalaan. Pappani itse ei vielä tuolloin uskonasioista perustanut. Mutta veljen kuoltua hän ajatteli kauhuissaan että entä jos hän olisikin kaatunut rintamalla. Minne hän olisi kuolemansa jälkeen joutunut.. Jumala puhutteli pappaani vahvasti tuon tapahtuman kautta ja pappa teki uskonratkaisun.

Myöhemmin pappani menetti yllättäen vanhimman lapsensa, minun isäni, tämän ollessa vain 34-vuotias. Tuo suru oli niin suuri et-tä luulen että ellei pappa olisi uskonut siihen, että Jumala ei tee koskaan virheitä, hän ei olisi jaksanut jatkaa elämää eteenpäin.

Pappani jos kuka on elämässään rukoillut paljon, sen tiedän. Silti hänen elämäänsä tuli raskaitakin menetyksiä ja hän koki vaikeita vaiheita. Kuitenkaan pappa ei menettänyt uskoaan rakastavaan Ju-malaan. Kun kysyin häneltä syntymäpäivillä minkä virren hän tahtoisi laulaa, hän vastasi ”Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta”. Tuossa virressä on kuvattu koko ihmisen elämä iloineen ja suruineen. Virren sanomassa loistaa vahva luottamus Jumalan armoon ja rakkauteen kaikkien vaiheiden keskellä.

Jumala on rakkaus. Hän tahtoo meille hyvää. Aina me itse emme tiedä mikä meille on parhaaksi, ja saatamme rukouksessa pyytää asioita, jotka olisivat meille vahingoksi. Jumala ei aina anna meil-le sitä mitä me pyydämme. Hän kuulee kyllä kaikki rukouksem-me ja vastaa jokaiseen niistä. Jumalan vastauksia voi verrata liikennevaloihin. Joskus Jumala vastaa vihreällä valolla ja saamme sen mitä pyydämme. Joskus hän näyttää punaista valoa, kieltävää vastausta. Oranssi valo tarkoittaa: odota, vastaus viipyy jonkun aikaa.

Miksi Jumala sitten tarvitsee rukouksiamme? Eikö hän voisi toimia ilman että anomme ja pyydämme häneltä asioita? Jumala loi ihmisen elämään yhteydessään ja hän tahtoo olla vuorovaikutuksessa luomiinsa ihmisiin. Hän toivoo että käännymme hänen puoleensa, kerromme hänelle asioitamme, ilojamme ja surujamme.

Tämän sunnuntain raamatuntekstit puhuvat vahvasti rukouksen voimasta. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille! Tähän asti ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin saatte ja teidän ilonne on täydellinen.”

Mitä sitten tarkoittaa Jeesuksen nimessä pyytäminen? Onko se sitä että rukouksen loppuun liitetään sanat Jeesuksen nimessä. Ei, vaan kysymys on siitä, että kun olemme vahvasti kiinni Kristuksessa ja hänen Henkensä vaikuttaa meissä, silloin me tahdomme samoja asioita kuin Jumala. Silloin myös rukoilemme hänen tahtonsa ja nimensä mukaisesti. Tässä meillä jokaisella on varmasti opettele-mista.. Että oppisimme rukoilemaan Jumalan tahdon mukaisia rukouksia. Jos emme ole varmoja mikä Jumalan tahto on jossakin asiassa, voimme rukoilla: tapahtukoon sinun tahtosi.

Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeessä: ”Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella.” Jumalalle, maailmankaikkeuden Luojalle ei mikään ole mahdotonta! Hän tahtoo käyttää meitä armonsa ja rakkautensa kanavina tässä maailmassa.

Joku onkin sanonut, että Jumalalla ei ole maailmassa muita käsiä, kuin meidän kätemme, ei muita suita, kuin meidän suumme, ei muita korvia kuin meidän korvamme. Kun me annamme itsemme ja koko elämämme Jumalan käyttöön, saamme iloita ja ihmetellä sitä mitä Jumala tekee kauttamme. Todellinen yltäkylläinen ja rikas elämä löytyy vain Jumalan yhteydessä. Monet ajattelevat uskovan elämän olevan tylsää ja yksitoikkoista, mutta minä väitän että on suuri seikkailu tehdä elämänmatkaa Vapahtajan kanssa.

Jumala tahtoo meidän elävän täysipainoista elämää. Hän tahtoo meille hyvää. Jumala on kiinnostunut myös maallisista tarpeistamme ja hyvinvoinnistamme. Siksi raamatussa kehotetaan: ”Anokaa, niin teille annetaan. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen. Heittäkää kaikki murheenne hänen kan-nettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” Jumala on rakastava Isämme, ei hän anna meille kiveä jos pyydämme leipää tai skorpionia kun pyydämme kalaa, sanotaan raamatussa myös. Miksi meidän on niin vaikeaa uskoa siihen, että Jumalalla on todella hyvä tahto meitä jokaista kohtaan?

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. Jumalalla on tulevaisuus ja toivo juuri sinulle, oletpa tällä hetkellä minkälaisessa elämänti-lanteessa tahansa. Minua itseäni on vaikeina hetkinä rohkaissut Jeesuksen sanat: ”maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” Ei Jeesus luvannut omilleen, että nämä säästyisivät elämässään kaikilta vaikeuksilta ja ahdistuksilta, mutta hän lupasi olla heidän kanssaan.

Jumala on suurempi kuin mikään pimeys tai vaikeus. Hän voi muuttaa kuolemankin elämäksi. Tämän hän osoitti ylösnousemuksellaan. Raamatussa luvataan että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” Jumala voi kääntää vaikeutemmekin siunaukseksi kun uskomme ja luotamme häneen. Kuinka lohduttavaa on myös se, että silloin kun emme itse osaa tai jaksa rukoilla, Jeesus itse rukoilee puolestamme. Tälläkin hetkellä Vapahtajamme istuu Taivaallisen Isän oikealla puolella ja rukoilee sinun ja minun puolesta. Valtava asia!

Jeesus parantajamme

13. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Joh. 9:1-7, 39-41

Jeesus oli menossa opetuslastensa kanssa sapattina temppeliin. Tienposkessa istui sokea mies, jota Jeesuksen kävi sääli. Mies istui tien sivussa, oletettavasti kerjäämässä kuten heillä oli tapana. Silloisen käsityksen mukaan sokeilla oli suurempi oikeus pyytää ohikulkijoilta almuja kuin muilla sairailla. Mies kuuli askelia ja arveli varmaan saavansa almuja. Sen sijaan hän kuulikin opetuslasten esittämän kysymyksen ”kuka oli tehnyt syntiä, koska mies oli syntynyt sokeana.” Tuon kysymyksen oli mies varmasti kuullut elämässään monta kertaa. Juutalaisen käsityksen mukaan sairaus oli synnin seurausta.

Ajatelkaa millaista oli elää sairaana tuohon aikaan. Ihmiset ihmiset pohtivat mielessään: mitähän syntiä tuokin on tehnyt kuin noin sairastaa. Rabbit saattoivat sairailta jopa suoraan kysyäkin minkä suuren synnin ihminen oli tehnyt, koska oli sairastunut. Entäs sitten ne vanhemmat, jotka saivat sairaan lapsen. Ajatelkaa millaista taakkaa ja syyllisyyttä he kantoivat Syyllisyyttä siitä, että olivat ehkä itse syypäitä sairaan lapsen syntymiseen.

Tavallinen juutalainen ja pakanallinenkin käsitys oli sellainen, että vanhempien synnit kostautuivat lapsille. Ajateltiin että 13-vuotiaaksi asti lapsi sai kärsiä isänsä synneistä. Yleinen käsitys oli myös että jopa odottavan äidin ajatukset saattoivat vaikuttaa lapsen henkiseen tilaan! Tuntuu aika armottomalta!

Mutta eikö meidän aikanammekin ole jonkin verran samantyylistä ajattelua? Jos jotakin ikävää tapahtuu, ihmisnen kysyy”mistä synnistä minua nyt rangaistaan tai mitä pahaa olen tehnyt kun saan näin kärsiä” Jollain tavalla mekin usein ajattelemme että olisimme itse synneillämme aiheuttaneet sen, että jotakin ikävää ja pahaa tapahtuu elämässämme. Tai että Jumala meitä heti rankaisee jollakin vitsauksella pahoista teoistamme. Tai entäs jos meillä on pitkään ollut onnelllista aikaa, niin emmekö jo ala valmistautua siihen, että kohta varmasti jotakin ikävää tapahtuu.

Jeesuksen suhtautuminen sairauteen ja kärsimykseen poikkesi merkittävästi juutalaisten suhtautumisesta. Jeesuksen sydämessä ensimmäisenä suhteessa kaikkiin ihmisiin, oli ja on, laupeudellinen ja rakkaudellinen asenne. Jeesus oli tullut auttamaan ja parantamaan, armahta-maan, antamaan uuden elämän ja toivon. Jeesus ei syyllistänyt eikä tuominnut ihmisiä. Jeesus tuli maailmaan osoittamaan Jumalan rakkautta ja tekemään hänen tekojaan. Ihmeteot ja sairaiden parantamiset olivat osoitus siitä, että Jumalan valtakunta oli tullut maan päälle Jeesuksessa. Jeesus vastaakin opetuslasten kysymykseen yllättävällä tavalla. Hän sanoi, että miehen sokeuden syy olikin se, että Jumalan suuret työt tulisivat sokeassa miehessä ilmi.

Tämä tuo meillekin aivan erilaisen suhtautumistavan sairauteen ja ahdistukseen. Voiko Jumalan tahto joskus olla että kohtaamme kärsimyksiä ja vaikeuksia, jotta Jumala voisi niissä osoittaa voimansa ja mahdollisuutensa. Jotta hän voi kirkastaa itsensä niiden kautta. Silloin sairautemme voikin kääntyä siunaukseksi.

Jeesuksen parantavassa läsnäolossa kaikki paha, synti ja sairaus väistyy. Silti me uskovat emme ole tässä ajassa kaikista sairauksista ja ahdistuksista vapaita. Saamme rukoilla ja pyytää Jumalalta paranemista. Hänen kädessään on terveytemme ja sairautemme, kaikki elämämme päivät. Jumala armossaan voi parantaa ja tehdä suuriakin ihmeitä. Minusta on valtavaa kuulla Jumalan suurista teoista tänäkin aikana. Kuinka vakava syöpäkasvain on poistunut rukouksen voimasta ym. Olisikin tärkeää todistaa toisille siitä mitä Jumala on omas-sa elämässä tehnyt. Se vahvistaa myös toisten uskoa. Mutta muistakaamme kuitenkin, että tärkeintä ei ole meidän fyysinen parantumisemme vaan se, että olemme uudestisyntyneitä ja matkalla Taivaan kotiin.

Jeesuksen parantamismenetelmä sokean miehen kohdalla saattaa tuntua meistä hieman omituiselta. Kun luin tämän kertomuksen lastenraamatusta, kolmivuotias poikani ihmetteli kovasti miksi Jeesus levitti syljestä ja tomusta tehtyä tahnaa miehen silmiin. Huomasin hänelle vastaamisen aika vaikeaksi. Jeesus käytti usein parantamisissaan tuonaikaisia tapoja. Tuohon aikaan sylkeä käytettiin yleisesti kansanomaisena silmätautien lääkityskeinona. Onhan sylki mm. lähes ainoa eläintenkin käyttämä lääke haavoihinsa. Sitten miehen piti mennä peseytymään Siiloan lammikkoon. Siiloan lammikosta oli tapana viedä vettä pyhäkköön Lehtimajajuhlan aikana kuvaamaan Pyhän Hengen vuodattamaa uutta elämää. Jeesus siis käytti parantamisessaan vertauskuvallisesti näitä juutalaisia tapoja.

Kun Jeesus kohtasi sairaan ihmisen, ei hän välittänyt siitä että oli juutalaisten pyhäpäivä sapatti, jolloin mitään työtä ei saanut tehdä. Parantaminenkin nimittäin katsottiin työnteoksi. Jeesus tuli tuomaan tiukan lakiuskonnollisuuden sijaan armon ja rakkauden. Hänelle ihminen on aina tärkeämpi kuin lain säädökset.

Minusta tämän sunnuntain teema: Jeesus parantajamme on ihana. Saan omassa elämässäni turvata Jeesukseen Parantajanani. Tulee mieleen Jesajan kirjan kohta: ”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” Tässä sanassa on oikeastaan koko evankeliumi.

Jeesus uhrasi itsensä syntisen ihmiskunnan tähden. Hän suostui kärsimykseen ja ihmisten pilkkaan ja halveksuntaa jottei yksikään hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän. Iankaikkisuusnäkökulmasta katsottuna ei ole niin suurta merkitystä sillä paranemmeko tässä ajassa kaikista sairauksistamme. Sillä tiedämme, että eräänä päivänä kirkkauden maahan päästyämme ei ole enää kipua ei tuskaa.

Tässä ajassa kohtaamme monenlaisia ahdistuksia ja vaikeuksia, mutta Jeesus Vapahtajamme on luvannut olla joka hetki rinnallamme. Kuin väsyneen lampaan Jeesus nostaa meidät uupuneet matkamiehet harteilleen ja kantaa silloin kun emme itse jaksa ottaa askeleita. Olemme monin tavoin ahtaalla ja kuljemme välillä kuin pimeässä laaksossa. Mutta kun tiedämme minne olemme matkalla, voimme laulaa ylistyslauluja kulkiessamme. Minun eräs mielivirteni on 318 ja siinä sanotaan näin: ”Jeesus sä ainoa heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton, pyhyys ja puhtaus, rakkaus virvoitus, totuus ja armahdus sinussa on. Kun uuvun haavoitun, huomassas Herra sun, suuren ja siunatun, levätä saan. Toiset jos hylkäävät, kasvosi lempeät, puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.”

Kun Jeesus on matkakumppanina elämäntiellä, on turvallista kulkea eteenpäin. Tulipa vastaan mitä tahansa, Herramme kanssa voimme sen pelotta kohdata. Pyhä Henki vahvistakoon ja varustakoon meidät jokaisen niin, että voisimme rohkeasti astua uusiin haasteisiin ja Jumalan avaamiin mahdollisuuksiin.

Kuninkaasi tulee kunniassa

2. Adventtisunnuntai 9.12.2007

Evankeliumi Luuk. 12: 35-40 Jeesus sanoo: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!

Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Tänään toisena adventtisunnuntaina ajatukset keskittyvät Jeesuksen toiseen tulemiseen. Siihen kun Jeesus tulee aikojen lopussa kunniassaan takaisin. Jeesus puhui omilleen hyvin lohdullisesti opetuslapsilleen paluustaan. Hän sanoi menevänsä valmistamaan heille asuinsijaa, tulevansa takaisin ja hakevansa omansa luokseen. (Joh.14:1-2) Jeesus ei luvannut omilleen helppoa elämää maan päällä. Sanoihan hän ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Mekin olemme kokeneet usein kuinka pimeäksi voi hetkessä maailma muuttua, jopa omassa turvallisena pidetyssä maassamme. Väkivalta, itsekkyys ja mielettömyys lisääntyy. Moni on varmasti ajatellut että elämme todella lopun aikoja, kaikki merkit viittaavat siihen. Emme tiedä miten pian Jeesus tulee takaisin. Jeesus puhui omilleen siitä että viimeisinä aikoina tulevat vaikeat ajat. Maailmasa on monenlaista ahdistusta ja epätoivoa. Jeesus kehotti omiaan: ” Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Kristuksen omia odottaa hääjuhla, ilojuhla, jossa riemuitaan, jossa tämän maailman pettymykset ja murheet unohtuvat. Tämä ajatus tuo varmasti monelle suuressa ahdistuksessa tai pimeydessä elävälle toivoa. Taivaskaipuu on oikeastaan ihana asia, ja voi tuoda lohdutusta murheeseen ja auttaa jaksamaan.

Joulun alla ja jouluna poltamme paljon kynttilöitä. Ne valaisevat pimeää aikaa. Jeesus itse tuli valoksi maailmaan. Hän sanoi:”Minä olen maailman valo, se joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” Sen, joka ottaa Jeesuksen elämäänsä matkakumppanikseen, ei tarvitse pelätä pimeitäkään laaksoja tai aikoja. Vapahtajan kanssa on turvallista tehdä matkaa.

Tämän päivän evankeliumitekstissä puhutaan palvelijoista jotka odottivat isäntänsä palaamista häistä. heitä kehotettiin pitämään lamput palamassa ja vaatteet vyötettyinä. Jeesuksen aikaan käytettiin yleensä leveitä, pitkiä vaatteita, jotka saattoivat olla haitaksi työssä, ellei ollut vyötä. Sen tähden kehotus vyötettynä olemisesta oli aiheellinen. Meitäkin kutsutaan olemaan valmiina työhön, valmiina lähtemään liikkeelle. Tehtävämme on odottaa Jeesusta, niin että voimme heti avata hänelle kun hän kolkuttaa kuten tuossa vertauksessa Jeesus kertoi palvelijoiden tehneen.

Jeesuksen aikana talojen ovissa ei useinkaan ollut lukkoja, jotka olisi helposti pienellä, mukana kannettavalla avaimella voitu ulkoapäin avata. Palvelija lukitsi oven sisältäpäin. Lukko saattoi olla tanko, joka hakasiin asetettuna piti oven suljettuna. Ovi oli avattava sisältä päin. Juhlista palaavalle talon isännälle oli siis heti avattava hänen kolkuttaessaan. Ei käynyt laatuun, että  isännän olisi pitänyt odotella ulkopuolella tai että hän olisi saattanut joutua viettämään koko yönsä pimeässä, koska palvelija nukkui. Isännälle piti tietenkin avata heti ovi kun hän kolkutti. Palvelija ei siis saanut nukahtaa vaan hänen oli valvoen odotettava isäntänsä paluuta. 

Muistamme, että Jeesus puhuu myös ovesta, joka on sydämessämme. Hän sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän”(Ilm.3:20). Jos siis joku kuulee hänen kolkutuksensa ja kutsuvan äänensä, hänen tulee avata ovi. Jeesus ei tule sydämeemme sisälle väkisin. Hän ei tule väkivalloin elämäämme, hän ei vastustamattomalla voimallaan murra ovea, vaan hän vain kolkuttaa ja pyytää, että me avaisimme hänelle. Sydämen oven saa auki vain sisältä päin. Sydäntä voi pakottaa rakastamaan. Rakkaus on voitettava.

Vapahtaja on rakastanut meitä niin paljon että kärsi ja kuoli ristillä syntiemme tähden. On ennen kuulumatonta että Jumala alentaa itsensä noin ja kärsii ja kuolee ihmisen puolesta. Tuo rakkaus on suurempaa kuin mikään muu maailmassa. Missään muussa uskonnossa ei Jumala esiinny tällä tavoin näin valtavalla uhrautuvalla rakkaudella ihmisiä kohtaan. Jumalamme on vapaaehtoisesti uhrannut itsensä, jotta saisi aina olla meidän kanssamme. Sillä hän ei tahdo yhdenkään joutuvan hukkaan, iankaikkisesti hänestä eroon. Tahdommeko me yhteyteen näin suuren rakkauden kanssa? Tuossa yhteydessä meidän syntimme unohdetaan. Ne heitetään meren syvyyteen (Miika 7:19), ne siirretään meistä niin kauaksi kuin itä on lännestä.

Kertomuksen isäntä toimii aika erikoisella tavalla. Kun hän palaa hääjuhlista, ”hän vyöttäytyy, kutsuu valvomassa olleet palvelijansa pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.” Tiedämme, että normaalisti isäntä ei milloinkaan palvele palvelijoitaan. Jeesus kuitenkin teki näin. Hän teki sen opettaakseen opetuslapsilleen nöyryyttä. Hän pesi heidän jalkansa. Pietarille, joka vastusteli tuota pesemistä, Hän jopa sanoi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani” (Joh.13:8). Ellei Jeesus saa pestä syntejämme pois, ei meilläkään ole sijaa hänen luonaan. Saako hän päivittäin palvella meitä? Siitä on kysymys.

Ajatellaanpa että palvelija joka tuntee isäntänsä tavat ja tavallisen paluuajan päättäisi ottaa pienet nokoset. Laittaisi itselleen herätyksen silloin kun arvelisi isännän palaavan. Ehkä hän saattaa onnistuakin tässä ja olisi sopivastu hereillä juuri silloin kun isäntä palaa, mutta riskipeliä tämä olisi. Isäntä voisi tulla jo aiemmin. Jeesuksen tuloon emme kuitenkaan voi suhtautua samalla tavalla, vaikka eräs rippikoululainen sanoi että voihan sitä sitten vanhana ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä ennen kuin kuolee, niin saa siihen asti elää rennosti ja huolettomasti.

Jeesuksen seuraaminen on kuitenkin enemmän, siinä ei ole kyse vain jostakin ulkonaisesta, silloin tällöin tapahtuvasta valmiustilasta, vaan paljon enemmästä. jostakin, jossa pelissä on koko elämä. Koko elämän tulisi olla jatkuvaa valvomista, Kristuksen odottamista. Kaikenlisäksi me emme tiedä milloin meidän elämämme päivät päättyvät. Voihan olla että lähdönhetki tuleekin ennemmin kuin arvaammekaan. Eli sen varaan ei kannata uskonratkaisua jättää, vaan avata ovi Vapahtajalle kun hän kolkuttaa.

Luulen, että tässä rippikoulunuoren kommentissa oli taustalla ajatus että elämä Jeesukseen uskovana on tylsää ja ahdistavaa, kaikki kiva on kielletty jne. Todellisuudessa ei ole ihan näin. Elämä ilman Jeesusta on kuin etsisi korvikkeita. Mikään maallinen huvi tai elämys ei tyydytä sitä sisäistä kaipuuta joka jokaisen ihmisen sydämeen on asetettu. Koska Jumala on luonut ihmisen yhteyteen kanssaan, ihminen löytää levon ja rauhan sielulleen vasta kun tuon yhteyden saavuttaa. Se ilo ja rauha jota Jeesuksen kanssa saa kokea muuttaa koko elämän.

Miten on meidän laitamme nyt: Onko sydämemme tässä maailmassa, murehdimmeko tämän elämän huolia ja murheita, onko sydämemme vain kaikessa tässä maallisessa murehduttaen meitä, vai onko sydämemme taivaassa Kristuksen luona, elämmekö vapaina tämän maailman murheista heittäen murheemme hänen päälleen, joka on luvannut pitää meistä huolen? (1.Piet.5:7)

Tällaista on elämä, joka on yhdistettynä Jeesukseen. Jumalaa ei voi palvella puolikkaalla sydämellä. On valittava, haluammeko valvoa, siis elää Kristuksen kanssa, vai nukkua, siis elää ilman häntä. Jeesukseen turvautuvina olemme valvovia kristittyjä. Avattuamme sydämemme hänelle, olemme aina valmiina avaamaan hänelle, tulipa hän taivaan pilvissä tai oman kuolemamme kautta ja tapahtuipa se milloin tahansa.

Suurin on rakkaus

Äitienpäivänä

Evankeliumi : Joh. 15: 10-17

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”

Tämän sunnuntain raamatuntekstit puhuvat paljon rakkaudesta. Mikä paremmin sopiikaan äitienpäivän teemaan kuin rakkaus. Äidinrakkaus on suurinta maailmassa” sanotaan. Omasta kokemuksestani kahden pienen lapsen äitinä voin tuon täysin allekirjoittaa. Rakkaus jota tuntee omia lapsia kohtaan on niin suurta että välillä meinaa sydän aivan pakahtua ja haljeta. Kun pikkuinen tulee syliin ja sanoo ”Äiti, minä rakastan sinua” tai ojentaa itse tekemänsä kortin tai lahjan, mielen valtaa niin suuri kiitollisuus miten etuoikeutettu on saadessaan kokea tämän. En ollut ennen lapsieni syntymää kokenut että näin syvästi voi edes rakastaa. Kiitän Jumalaa, että olen saanut ja saan tätä rakkautta kokea.

Äitienpäivä on tunteita täynnä. Muistan lapsuuden äitienpäivät. Miten tärkeää ja jännää oli aamulla puuhastella isäpuolen kanssa keittiössä. Laittaa kahvia tulemaan, koristella täytekakkua. Neuvoa vähän isäpuolta miten kauniisti pöytä katetaan, hän kun ei oikein keittiöhommia niin hallinnut. Sitten kun aamupala oli valmis oli mukava kipittää herättämään äiti onnittelulaululla. Ja mikä ilo nähdä äidin onni omatekoista korttiani lukiessaan ja lahjaa avatessaan. Olen hänelle tärkeä ja rakas. Hän iloitsee minusta ja lahjastani. Tämä on varmaan ihmisen syvin tarve:saada rakastaa ja tuntea olevansa rakastettu. Hyväksytty ja tärkeä jollekin.

Mutta monen osalta tuo tarve on ehkä jäänyt täyttymättä. Ihmiset olemme niin vajavaisia rakkaudessamme. Emme osaa aina rakastaa oikein, haavoitamme ja satutamme toinen toisiamme. Tai ehkä sinulta on puuttunut läheinen ihminen, ihminen jolle olisit kokenut olevasi tärkeä. Jollekin äitienpäivä voi olla kipeä juhla. Jos äitisuhde on ollut vaikea tai jos äitiä ei ole.

Äidinrakkaus on suurta, samoin lapsen rakkaus äitiään kohtaan, mutta vielä suurempi on Jumalan rakkaus. Jumala ei vain rakasta, vaan hän on, hänen olemuksensa on rakkaus. Maailmanakaikkeuden suurin voima, tämän maailman Luoja ja Lunastaja on Rakkaus. Tämän rakkauden oli saanut kokea opetuslapsi Johannes joka painoi päänsä Jeesuksen rintaa vasten ja kuuli Jeesuksen sydänäänet. Hän oli lähellä rakkauden lähdettä Jeesusta. Ehkäpä siksi hän puhuu kirjeissään ja evankeliumeissaan niin paljon rakkaudesta. Hän elin yhteydessä rakkauden lähteeseen Jeesukseen.

”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta” sanoi Jeesus. Hän antoi henkensä ei vain ystäviensä vaan vihamiestensä puolesta, sinun ja minun puolesta. Jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Jotta me saisimme elää vapaina syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Siksi suurinta rakkautta on Jumala itse osoittanut meitä kohtaan. Hän antoi itsensä meidän edestämme. Jeesuksen ristintyö riittää sovittamaan kaikki syntimme ja laiminlyöntimme. Hänen anteeksiantamuksensa on elämämme voima.

Rakkaudesta puhutaan paljon. Viihdeohjelmat, media, lehdet, iskelmät ovat täynnä rakkaustarinoita, kaipuuta ja rakkauden ylistystä. Mutta mitä Johannes kirjoitti rakkaudesta. ”Lapseni älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” On helppo sanoa rakastan sinua, mutta tekomme kertovat ovatko sanamme totta. Omassa voimassamme olemme vajavaisia rakastamaan toinen toisiamme. Niille kaikista rakkaimmillekaan emme aina osaa ja kykene olemaan rakkaudellisia. Kun Jumalan rakkaus saa vallata ihmisen elämän ja olemuksen tapahtuu mullistus. Se hyväksyntä jota saamme kokea Jumalan yhteydessä voi eheyttää meitä niin, että muutumme uusiksi luomuksiksi hänen Henkensä kautta. Kun Jumalan hyväksyvä ja armahtava rakkaus saa vallata meidät, se leviää meidän kauttamme eteenpäin. Silloin rakkaus pulppuaa meistä, ei vain läheisiämme kohtaan vaan niitäkin jotka ehkä meitä vihaavat.

1.korinttilaiskirjeessä 13 luvussa kerrotaan täydellisestä rakkaudesta. näin:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. 4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. 11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. 13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Herra, täytä minut sinun rakkaudellasi.

Saarna itsenäisyyspäivänä

Saarnateksti Ef. 6:10-18

Sodassa olleet ja armeijan käyneet tietävät millainen on sotilaan taisteluvarustus. Nykyaikana se on hieman toisenlainen kuin efesolaiskirjeen kirjoittamisen aikaan. Tässä raamatun kohdassa kuvataan roomalaisen sotilaan varusteita. Rooman armeijalla oli raamatussa näkyvä osa, sillä juuri roomalaiset lopullisesti kukistivat juutalaiset ja hajottivat nämä kaikkiin suuntiin. Kesti 2000 vuotta ennen kuin he saattoivat palata.

Roomalaisella sotilaalla oli haarniska, sekä 23-senttinen tikari, ja lisäksi isompi kaksiteräinen miekka, 60 sentin pituinen. Siihen kuului huotra joka riippui vyötäisiltä. Heittokeihäs oli kaksi metriä pitkä. Lisäksi sotilaalla oli tietenkin asianmukainen kypärä ja jalkineet.

Vaikka olen nuori ja äitinikin sotien jälkeen syntynyt, olen kuitenkin omien isovanhempieni kokemusten kautta saanut realistista kuvaa sota-ajasta. Yhdestä asiasta olen varma: Jumalan varjeleva käsi on ollut Suomen yllä ja rajoillamme monta kertaa. Jos Jumala ei olisi ollut pienen kansamme puolella, huonosti meille olisi käynyt. Onhan aivan maailmanhistoriallisestikin ainutlaatuista että Suomen kokoinen kansa on säilyttänyt itsenäisyytensä suurvaltaa vastaan.

Sodan aikana varmasti rukoiltiin paljon. Ja todella aivan sydämen pohjasta huudettiin Jumalan puoleen. En voi edes kuvitella kotirintamalle jääneiden naisten hätää rakkaidensa puolesta. Olen kuullut että rintamalla paatuneinkin mies saattoi kuolemanhädässä huutaa Jumalaa avuksi. Ja Jumala monet rukoukset kuuli ja joskus auttoi aivan yliluonnollisellakin tavalla. Eräs joukkojen johtaja kertoi kuinka hän ei tuntenut maastoa etukäteen, mutta se yliluonnollisesti kuin näyssä näytettiin hänelle.

Rukoukset eivät mene hukkaan. Paavali kehottaa meitä rukoilemaan joka hetki Hengen antamin voimin. Emme saa unohtaa Jumalaa silloinkaan kun meillä menee hyvin. Me kansana ja yksityisinä ihmisinä tarvitsemme koko ajan Jumalan siunausta ja johdatusta. Ilman häntä oikeudenkäyttömme vääristyy, ihmiset alkavat ajaa vain omaa etuaan, itsekkyys lisääntyy. Heikoista ja syrjäytyneistä ei pidetä huolta. Vain Jumala voi antaa meille rakkautta, joka kestää. Muistammeko kiittää kaikesta hyvästä mitä meillä on? Vai pidämmekö sitä itsestäänselvyytenä? Usein vasta kun näemme ettei kaikilla asiat olekaan yhtä hyvin kuin meillä, käsitämme kuinka onnekkaita itse olemme. Että paljon huonomminkin voisivat asiat olla.

Paavali puhuu kirjeessään efesolaisille henkivaltojen todellisuudesta. Henkimaailman asioista puhuttaessa on hyvin tärkeää MUISTAA, että Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut pahan vallan. Hänen nimissään me saamme pukeutua taivaalliseen taisteluvarustukseen ja käskeä pahaa väistymään. Saamme pukeutua vanhurskauden haarniskaan, joka julistaa paholaiselle, että Jeesuksen veressä on syntiemme sovitus. Meillä on oikeus tarttua Hengen miekkaan, Jumalan sanaan ja singota se päin paholaista. Jumalan sanan edessä eivät pimeyden vallat kestä. Uskon kilven avulla voimme torjua paholaisen palavat nuolet ja epäilykset, joita se yrittää heittää mieliimme. Hyvä ja paha käyvät maailmassa taisteluaan kunnes Jumalan oikeudenmukaisuus kerran toteutuu ja paha saa palkkansa. Mutta siihen asti meidän tehtävämme kristittyinä on seisoa hyvän puolella pahaa vastaan. Ottaa voimaksi Jumalan väkevyys.

Tapasin kerran vanhemman mieshenkilön, joka ei tahtonut olla seurakunnan eikä Jumalan kanssa missään tekemisissä. Hän oli katkera Jumalalle ja korosti että oli kirkosta eronnut eikä uskonut Jumalaan. Tämän sodan käyneen miehen katkeruus juonsi juurensa rintamalla olosta saakka. Hän sanoi ettei voi uskoa Jumalaan, joka antoi käskyn ”älä tapa” ja silti sodassa piti tappaa. Tuossa tilanteessa olin aivan sanaton! Tajusin miten hirvittävältä on varmasti tuntunut kun joutui tappamaan toisen, lihaa ja verta olevan ihmisen. Luulen, että tämän miehen kokemus ei ole ainutlaatuinen. En voi edes kuvitella mitä kaikkea sodassa on joutunut näkemään ja kokemaan.

Ei ole ihme sotaelokuvien katsominen kiinnosta eikä sotaa tahdo muistella. Oma ukkinikin näki vuosikausia painajaisia sodan kauhuista. Hän haavoittui pahasti päähän ja joutui opettelemaan puhe- ja kävelytaidon uudestaan. Syöminenkään ei onnistunut omin avuin. Hänen kihlattunsa jätti hänet, kun ajatteli ettei tuosta kunnon miestä enää tule.

Mutta toisin kävi. Pappani toipui vähitellen ja kuntoutui. Jostain kumman syystä hän jaksoi jatkaa elämäänsä vaikka rakkain ihminen oli jättänyt. Hirvittävät muistot sodasta kuitenkin jäivät ja tulivat yöllä uniin.

Elämä kuljetti kuitenkin eteenpäin ja Eero-pappa tapasi mummoni, joka oli jäänyt yksinhuoltajaksi ja leskeksi yksin tilaa hoitamaan miehensä kaaduttua sodassa. He saivat 4 lasta, joista toiseksi vanhin on minun äitini.

Eero-pappani olemuksessa oli jotakin erikoista, sen vaistosin jo pienenä tyttönä. Koen, että hän eli hyvin lähellä Jumalaa. Vaikka hän ei uskonasioista paljon puhunut, eikä tehnyt uskostaan suurta numeroa, hänestä säteili ihmeellinen rauha ja kirkkaus, etenkin vanhemmiten. Äitini kertoi että heidän ollessa nuoria, pappani oli vielä ollut aika kiivas mies. Ajan kuluessa hänessä kuitenkin tapahtui pehmenemistä ja tietynlainen herkkyys tuli esiin.

Koen, että pappa oli saavuttanut sisäisen rauhan. Hengellisistä lauluista erityisen rakas hänelle oli ”Mua tartu käteen Herra ja taluta. Niin että pääsen kerran mä kotia. En jaksa käydä yksin, vaan lankean, vie kanssas käsityksin niin uskallan.” Hän oli itsekin uudestaan kävelemään opetellessaan kokenut kuinka tarpeen taluttaja on silloin kun omin voimin ei pääse eteenpäin.

Ihmisen elämän lanka on hyvin hauras. Kuinka helposti se voikaan katketa. Sodassa sen moni koki. Kuinka lähes arpapeliä oli kuka jäi henkiin. Itsenäisyytemme hinta on kallis. Monen miehen veri on vuotanut sen tähden. Eräs sota-ajan elänyt isä sanoikin pojalleen: ”Vaikka tekisit aamusta iltaan työtä rauhan aikana, nämä tekivät enemmän, koska he antoivat henkensä maamme puolesta.” Tämä on sellainen asia, jonka tahtoisin myös tulevien sukupolvien tietävän.

Jokainen ihmiselämä on Jumalalle yhtä arvokas. Vapahtajamme Jeesus Kristus kärsi ja kuoli, vuodatti verensä sinun ja minun syntien tähden. Ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Tässä maailmassa riehuvat monenlaiset voimat ja vallat, mutta kerran pääsemme rauhan valtakuntaan, jossa rauhanruhtinas itse hallitsee.

Meidät jotka olemme tulleet tuntemaan Vapahtajan on kutsuttu jo tässä ajassa julistamaan että Jumala on rakkaus. Hän tuli ihmiseksi jotta sinä ja minä saisimme elämän. Ihmisen elämän elänyt Vapahtajamme voi meitä täydellisesti ymmärtää ja auttaa. Mikään ahdistuksemme ei ole hänelle vieras. Hän on kipujen mies, ja sairauden tuttava. Hänen puoleensa saamme myös nyt rukouksessa kaikkine tarpeinemme ja huolinemme kääntyä.

Sanojen voima

10.8.2008

Saarnateksti: ”Jeesus sanoi »Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.»

Kovia sanoja! Eikö vain? Nämä voimakkaat sanat Jeesus osoittaa fariseuksille, jotka puhuivat toista, kuin mitä teoillaan osoittivat. Jeesus muistutti sanojen merkityksestä, koska sanat kuvaavat ihmisen sydänten ajatuksia. Näinhän se on, vihaisen ihmisen kielenkäyttö on toisenlaista kuin onnellisen ja hyväntuulisen. Jeesus varoitti, että me jokainen joudumme tuomiopäivänä tekemään tiliä turhista sanoistamme. Ei siis ole samantekevää mitä me puhumme. Mitkä sitten ovat niitä turhia sanoja? Ajattelen että sellaiset sanat, jotka eivät rakenna ovat turhia sanoja? Sanat, jotka loukkaavat tai aiheuttavat pahaa mieltä tai kitkerää ilmapiiriä, eivätkö ne ole turhia sanoja? Eli toisesta pahan puhuminen, toisen loukkaaminen, juoruaminen jne. Se ei saa aikaan mitään hyvää.

”Jos kiroilet, suusi pestään saippualla”, sanoi entinen kansakoulun opettaja. Näin varmasti vuosikymmeniä sitten joskus tapahtuikin. Nykyään tuollainen ei enää olisi mahdollista. Itse ilmoitin alkukesän rippikouluni alussa että kiroilusta on rangaistuksena 10 punnerrusta. Uhkaus tuntui tepsivän ainakin työntekijöiden läsnä ollessa, koska kovin monen ei tarvinnut leirin aikana punnertaa.

Kun olin pieni, kotona opetettiin että kirosanat ovat pahojen enkeleiden nimiä. Enhän minä toki halunnut pahoja enkeleitä luokseni kutsua, joten ei tehnyt mieli kiroilla. Murrosiän kapinassa tuli sitten sekin vaihe, kun piti tehostaa puhettaan monenlaisilla voimasanoilla vanhempien kauhistellessa. Ei sitä nuorena tullut ajatelleeksi, miten rumalta kirosanat varsinkin tyttölapsen suusta kuulostavat. Nyt vanhempana korvaan särähtää puhe, joka vilisee kirosanoja. Tosin olen huvittuneena pannut merkille, että papin läsnä ollessa monet pyrkivät puhettaan siistimään tai ainakin pyytävät anteeksi, jos tulee käytettyä voimakkaampia sanoja. 🙂

Kieli on vahva ase. Sanoissa on valtava voima. Ei turhaan puhuta voimasanoista. Emme usein tule ajatelleeksi miten suuri merkitys on sillä, millaista kieltä ja millaisia sanoja käytämme. Saattaa olla että sinulla on mielessä vuosien takaa jonkun läheisen loukkaavat sanat, joita et ole voinut unohtaa. Tiedämme myös, miten hyvältä tuntuu kun rakas ihminen sanoo: rakastan sinua, minulla on ikävä sinua, tai anna anteeksi.

Jaakobin kirjeessä sanotaan: ”Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”

Niin helposti lipsahtaa huuliltamme pahoja, loukkaavia sanoja, joilla haavoitamme toisiamme. Sanottuja sanoja emme saa takaisin, vaikka kuinka tahtoisimme. Onneksi meillä on kuitenkin mahdollisuus pyytää anteeksi. Kaikki olemme erehtyväisiä ja jokaisen suusta varmasti pääsee joskus niitä niin sanottuja ”sammakoita”.

Vaikka sanat ovat tärkeitä, pelkät sanat eivät ihmisten välisessä yhteiselämässä riitä. Sanat kaipaavat seurakseen tekoja. Kristillinen uskommekin tulee lopulta näkyviin tekojen kautta. Pelkkä sanallinen todistus ei riitä jos teot puhuvat ihan toista ja ovat ristiriidassa sanojen kanssa. Ajattele vaikka onko uskottavaa jos mies huutaa vihaisena vaimolleen: rakastan sinua. ”Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan” pitää paikkansa. Moni riita saattaisi olla vältettävissä jos toinen ei lähtisi mukaan sanalliseen panetteluun vaan olisi sovittelevampi. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta ehkä voimme opetella sitä, ettemme vastaa pahaan pahalla. Tällaisen esimerkin Jeesus meille antoi: hän kehotti jopa rakastamaan vihamiehiään. Totta on, että kostonkierre ei paranna maailmaa mutta rakkaus ja armahtaminen voi sen tehdä. Kunpa Jumalan rakkaus saisi vaikuttaa meissä niin ettemme olisi niin valmiita kostamaan kohtaamiamme vääryyksiä.

Te rippikoululaiset opettelitte leirillä ulkoläksynä kymmenen käskyä. toinen käsky kuuluu: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Vanhempi muoto käskystä kuuluu: Älä turhaan lausu, Herran, Jumalasi nimeä. Jumalan nimeäkään ei siis saisi turhaan lausua. Mitä tämä mahtaa tarkoittaa?

Jumalan nimi on pyhä. Käytämme hänen nimeään oikein, kun rukoilemme, kunnioitamme ja kiitämme häntä. Näin tunnustamme hänet omaksi, ainoaksi Jumalaksemme. Mutta jos Jumalan nimissä tai häneen vedoten ajamme omia etujamme tai alistamme toisia, silloin käytämme hänen nimeään väärin. Jumalan nimen pilkkaaminen merkitsee Jumalan halveksimista ja tietoista kääntymistä pois hänestä. Se on aika vakava asia.

Vielä siihen kiroiluun, josta alussa puhuin. Monelle kiroilu on sellainen opittu tapa, josta on vaikeaa päästä eroon. Itse varsinkin nyt kun minulla on pieniä lapsia, olen enemmän kiinnittänyt huomiota kuulemiini kirosanoihin, ja tuntuu pahalta jos lapseni niitä joutuvat paljon kuulemaan. Minusta ne ovat turhia ja ikävän kuuloisia sanoja, joilla ei ole myönteistä vaikutusta. Ajattelen myös, että osoittaa hyvää käytöstä ja lähimmäistemme huomioimista kun kiinnitämme huomiota tapaan jolla puhumme.

Olisiko mahdollista, että opettelisimme puhdistamaan suumme likaisista sanoista, ja että opettelisimme puhumaan kauniita ja rakentavia sanoja toinen toisillemme. Näin voisimme omalta osaltamme luoda ympäristöömme hyvää mieltä ja myönteistä ilmapiiriä. Onhan paljon kivempi kuunnella myönteistä ihmistä kuin kaveria, joka löytää joka asiasta valittamisen aihetta. Tiedämme jokainen miten hyvältä tuntuu kun meille sanotaan jotakin myönteistä. Jeesus opetti: tee lähimmäisellesi sitä mitä tahtoisit itsellesi tehtävän. Jos otamme tämän ohjenuoraksemme, voimme vaikuttaa siihen, että maailma on parempi paikka elää.

Kukaan emme ole täydellisiä, entäs sitten jos joskus sattuu huono päivä, ja suustamme lipsahtaa kurjia, loukkaavia sanoja. No, silloin voimme opetella sanomaan sen maailman yhden kauneimmista sanoista: anteeksi.

Sanoissamme on voimaa, annetaan myönteisen voiman välittyä kauttamme. Ja kun tahdomme päästä kiinni todelliseen supervoiman lähteeseen, voimme ottaa esille raamatun. Sen sanat ovat Jumalan sanoja, joiden voimavaikutus on vertaansa vailla. Suosittelen teitä nuoriakin lukemaan ahkerasti uutta raamattuanne. Sillä Jumala puhuu sen kautta. Ja kun Jumalan sana saa vaikuttaa meissä ja elämässämme, voi tapahtua ihmeitä.

Jumalan huolenpito

28.9.2003

Teksti Luuk. 10:38-42

Onko sinun helppoa uskoa Jumalan huolenpitoon? Siihen, että Taivaallinen Isämme pitää huolen arkisista tarpeistasi, perheestäsi, toimeentulostasi ym? Minun täytyy sanoa, että minulle tämä ei ole ollut aina niin helppoa. Olen nimittäin kova huolehtimaan ja murehtimaan asioista etukäteen. Vähitellen elämässäni olen oppinut luottamaan enemmän Jumalaan. Olen usein oikein lukemalla lukenut raamatunkohtia, joissa Jumala vakuuttaa rakkauttaan ja huolenpitoaan minua kohtaan. Tätä muuten suosittelen jokaiselle. Raamatun lukeminen vahvistaa uskoa. Etsi ja alleviivaa niitä kohtia, joihin voit vaikeana hetkenä tarttua!

Kunpa me osaisimme olla murehtimatta kaikesta mahdollisesta. Elämämme olisi paljon helpompaa silloin. Minä ihailen suuresti ihmisiä, joista aivan loistaa ulospäin vahva luottamus Jumalaan. Vaikeissakin tilanteissa he ovat rauhallisia ja toteavat, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Hän on voimallinen auttamaan tässäkin tilanteessa.

Luulen, että ihmisyyteen kuuluu jossain määrin se, että yritämme pärjätä ja selviytyä omillamme. Yritämme aina etukäteen varmistaa kaiken. Ja ei kai uskova voi sillä tavalla heittäytyä pyhään huolettomuuteen, ettei lainkaan välittäisi omasta ja perheensä toimeentulosta. Tästä ei varmastikaan ole kysymys. Onhan meille annettu tehtävä viljellä ja varjella maata, tehdä työtä.

Tärkeintä elämässämme tulisi olla Jumalan tahdon kyseleminen ja seuraaminen. Meille on luvattu: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki tämä teille annetaan” Usein me vain aloitamme väärästä päästä. Tahdomme ensin turvata oman toimeentulomme ja vasta sitten kyselemme Jumalan tahtoa. Teemme hienot suunnitelmat ja pyydämme sitten niille Jumalan siunausta. Emme uskalla heittäytyä Jumalan tahdon varaan niin että kyselisimme: Herra mitä sinä tahdot minun tekevän.

Ajattelen, että elämäämme tulee perusturva kun kykenemme luottamaan siihen, että Jumalan rakkaus kestää kaikissa olosuhteissa. Taivaan Isän iankaikkiset käsivarret kantavat kaikissa tilanteissa.

Kuten jo totesin, minä olen aina ollut kova huolehtimaan ja murehtimaan asioista etukäteen. Monet yöunet olen menettänyt kun olen miettinyt rahojen riittävyyttä tai jotain muuta arkista murhetta. Aivan turhaan useimmiten. Joku on sanonut: asioilla on tapana järjestyä. ja niinhän se on. Tavalla tai toisella on vaikeistakin tilanteista selvitty. Jumala on ollut uskollinen!

Eräs kummallinen asia on, että me ihmiset emme useinkaan osaa olla kiitollisia siitä mitä meillä on. Usein valitamme ja marisemme siitä mitä meiltä puuttuu sen sijaan että kiittäisimme siitä miten hyvin monet asiamme ovat. Niin helposti vertailemme itseämme ja elämänlaatuamme toinen toisiimme. Tällä tavoin emme koskaan voi tulla on-nellisiksi. Aina löytyy niitä, joilla on enemmän rahaa, valtaa tai omaisuutta. Turhaan me näistä maallisista kadehdimme. Miksi emme voi iloita naapurimme puolesta, jos hänen asiansa ovat hyvin?

Liian usein mittaamme omaa arvoamme ja onnistumistamme sillä mitä omistamme tai mikä on asemamme yhteiskunnassa. Kun kuitenkin kaikki mitä meillä on, on loppujen lopuksi Jumalan suurta lahjaa. Ilman häntä emme edes olisi olemassa.

”Itse minä olen tämän ansainnut ja hankkinut saattaa joku sanoa.” Näillä käsilläni olen työssä raatanut ja perheelleni toimeentulon hankkinut. Varmasti onkin näin. Mutta oletko tullut ajatelleeksi että Jumala on antanut sinulle terveyttä ja mahdollisuuden tehdä työtä? Sekään ei ole itsestäänselvyys jokaiselle.

Tässä ajassa ja yhteiskunnassa ihmisen arvo mitataan monesti mm. koulutuksen tai menestymisen perusteella. Työvoimatoimistossa asioidessaan voi työttömälle tulla olo, että on aivan kakkosluokan kansalainen. Puhumattakaan jos joutuu sosiaalitoimiston luukulla asioimaan. Aivan kuin ihmisarvomme olisi kiinni siitä, onko meillä työtä vai ei tai olemmeko rikkaita vai köyhiä.

Jumala ei mittaa arvoamme ulkoisen perusteella. Hän rakastaa jokaista lastaan yhtä paljon ja tahtoo tälle hyvää. Jumalan aarteet ovat tässä ajassa näkymättömiä, mutta tulevat näkyviksi iankaikkisessa elämässä. Se, joka etsii Jumalan aarteita, on rikas huolimatta siitä mitä ulkonaisesti omistaa. Kuten Paavali sanoo: ”Me olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi. Meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken. ”

Kun nostamme katseemme Jumalaan, elämämme arvojärjestys asettuu oikealle paikalleen. Silloin käsitämme mikä on todella tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Elämä on meille annettu lahja, jonka voimme käyttää monin tavoin. Suurin asia ihmisen elämässä on se, että hän saa oppia tuntemaan Kristuksen, Vapahtajansa. Kaikki muu on vähempiarvoista sen rinnalla. Jeesus sanoi: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä hän voi ostaa sielunsa takaisin.”

Jumala loi ihmisen iankaikkisuusolennoksi. Elämä ei lopu kuolemaan kuten moni luulee, vaan jatkuu sen jälkeen. Siksi ei ole samantekevää kuinka tämän ajallisen elämämme käytämme. Jos hylkäämme tässä elämässä Kristuksen, emme saa myöskään viettää iankaikkisuutta hänen kanssaan. Tässä on siis kysymys vakavasta asiasta. Jumalan Sana ei ole muuttunut:” Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.” ”Niin ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.”

Minusta suurinta Jumalan huolenpitoa onkin se, että hän on huoleh-tinut meidän iankaikkisesta parhaastamme. Kun katselemme elä-määmme iankaikkisuusnäkökulmasta moni asia saa aivan uuden painoarvon. Silloin käsitämme mitkä aarteet ovat niitä etsimisen ja kokoamisen arvoisia, ja mitkä taas jonninjoutavia.

Olen nähnyt ihmisiä jotka ovat ulkonaisesti hyvin hauraita ja heikkoja, vuodepotilaita, aivan toisten varassa. Mutta nämä ihmiset eivät ole katkeroituneet vaan heidän lähellään on ollut yliluonnollinen rauha ja ilo. Tämän ilon ja rauhan salaisuus on läheinen yhteys Jeesukseen. Tuo yhteys on ollut niin valtava ilon ja riemun aihe, ettei mikään ulkonai-nen: köyhyys tai sairaus, ole voinut sen kirkkautta himmentää.

Kohtaamiset tällaisten ihmisten kanssa ovat olleet minulle suurin todistus Jumalan olemassaolosta!

Jumala tahtoo Henkensä kautta vaikuttaa elämässämme. Pyhä Henki on annettu meille Puolustajaksi ja uskomme vahvistajaksi. Jumalan läsnaolossa voimme jo tässä ajallisessa elämässä kokea esimakua taivaan ihanuudesta sydämissämme. Silloin maalliset huolet ja murheet menettävät merkityksensä. Silloin voimme sanoa: ”Suurinta on se että saan olla Jumalan lapsi. Sitä en antaisi pois, vaikka saisin kaiken tämän maailman loiston ja kunnian.” Valaiskoon Herramme armollaan meidät näkemään hänen suuruutensa ja voimansa. Vahvistakoon hän heikkoa uskoamme niin että voimme kaikissa tilanteissa turvautua häneen luottavaisesti kuten lapsi Isäänsä, tietäen että hän tahtoo meille kaikkein parasta nyt ja iankaikkisesti.

Helluntaina 27.05.2007

Saarnateksti: Joh. 14: 23-29. Jeesus sanoi opetuslapsilleen:”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. ”Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”

Helluntai yli 2000 vuotta sitten oli aika merkillinen päivä. Jerusalemissa tapahtui kummallisia asioita. Suuri väkijoukko oli koolla, samoin kuin oli ollut monta kertaa Jeesuksen kulkiessa Jerusalemissa ja muualla Israelissa. Yhtäkkiä taivaalta kuului kohahdus ja ihmiset näkivät kuin tulenlieskoja jotka laskeutuivat opetuslasten päälle. Kaikki olivat hämmästyneitä Mitä täällä oikein tapahtuu? Yhtäkkiä nuo galilealaiset, oppimattomat miehet, jotka tunnettiin Jeesuksen seuraajina alkoivat puhua kaikkia eri kieliä, mitä heidän ympärillään olevat ihmiset ymmärsivät. Ihmiset jotka olivat tulleet eri maista kuulivat Jumalan suuria tekoja julistettavan omalla kielellään. Ihmiset olivat hämillään. Miten nuo oppimattomat miehet olivat yhtäkkiä oppineet vieraita kieliä? Opetuslapset kehoittivat ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen. Yhteensä 3000 ihmistä kastettiin Jeesuksen seuraajiksi.

Hän, joka tämän ihmeen oli saanut aikaan, Hän joka näihin ope-tuslapsiin tulenlieskojen lailla laskeutui helluntaipäivänä oli Pyhä Henki. Jumalan kolmas persoona. Pyhä Henki, joka on luvattu tänäkin päivänä jokaiselle Jeesukseen uskovalle elämänvoimaksi ja rohkaisijaksi. Pyhä Henki joka tänäkin päivänä vaikuttaa voimallisesti monin paikoin. Kielillä puhumisen lahja on yksi Pyhän Hengen lahjoista, joka tänäkin päivänä on monella Jeesukseen uskovalla. Siitä kertoo seuraava tosi tarina

Eräs kiinalainen nainen makasi sairaalavuoteessa hyvin sairaana. Hänen luokseen tuli eräs suomalainen uskova nainen käymään. Pyhä Henki oli antanut tuolle uskovalle naiselle kielillä puhumisen lahjan. Yhtäkkiä nainen koki että hänen piti alkaa puhua tuolla vieraalla kielellä. Naisen puhuessa sairas nainen vuoteessa alkoi itkeä ja kertoi naisen lopetettua puhumisen, että tämä oli puhunut kiinan kieltä. Käymään tullut nainen oli hämillään, ei hän osannut sanaakaan kiinaa. Hän oli vain puhunut tuota rukouskieltä, jonka Jumala oli hänelle antanut. Sairas nainen sanoi, että nainen oli kiinaksi kertonut sellaisia asioita hänen elämästään joita kukaan ei tiennyt. Jumalan täytyy olla olemassa hän sanoi ja antoi elämänsä Jeesukselle, sillä vain Jumala tiesi nuo asiat jotka kerroit kiinaksi.

Tämä on yksi esimerkki siitä, millä tavalla Jumalan Pyhä Henki voi toimia tänäkin päivänä. Pyhä Henki on Jumalan Henki joka vaikuttaa missä tahtoo ja monella tavalla maailmassa. Hän voi tehdä ihmeitä monella tavalla. Hän voi puhua ihmisten sydämiin ja hän myös vetää ihmisiä lähelleen. Hän voi parantaa sairaita, lohduttaa murheellisia.

Teille rippikoululaisille on opetettu kristinuskon perusasioita riparilla. On puhuttu Kolmiyhteisestä Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Sinulla on varmasti oma käsityksesi uskonasioista, Jumalasta ja Jeesuksesta. Ehkä olet kokenut että tahdot uskoa siihen mitä sinulle on opetettu ja tahdot ottaa Jeesuksen vastaan. Kerron sinulle tässä vaiheessa: KETÄÄN EI VOI KÄÄNNYTTÄÄ TAI PAKOTTAA TULEMAAN USKOON! Vaikka me papit ja rippikoulun opettajat kuinka tahtoisimme sen tehdä, me emme voi aivopestä sinua uskoon. Tai vaikka sen saisimmekin aikaan, ei se olisi kestävää uskoa. Usko, joka syntyy vapaaehtoisesti kestää. Se on Jumalan lahja

Me Jeesukseen uskovat voimme vain kertoa ja opettaa Jeesuksesta, ja sinä itse voit vastata Jumalan kutsuun kyllä ja ottaa hänet vastaan. Jos näin teet tai olet jo tehnyt, se on Jumalan Pyhän Hengen työtä ja vaikutusta sydämessäsi. Silloin kun päätät ottaa Jeesuksen sydämeesi, tapahtuu ihme:Pyhä Henki sydämessäsi vakuuttaa sinulle että Jeesus ja kristinuskon asiat ovat totta ja että olet Jumalan lapsi. Tämä yliluonnollinen todistus on sydämessäsi siitä eteenpäin.

Pyhä Henki liikkuu koko ajan keskellämme, sillä Jumala tahtoo kutsua jokaisen ihmisen lähelleen, lahjoittaa jokaiselle ihmiselle pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Siksi hän kutsuu jokaista ihmistä puoleensa elämän eri vaiheissa. Jotakin Jumala voi kutsua silloin kun elämään on tullut vaikeita vaiheita, sairautta tai muita kriisejä. Rakkaudessaan Jumala tulee lähelle ja vetää puoleensa. Tai sitten Jumala voi vetää puoleensa hyvyydellään, antaen elämääsi hyviä ihania asioita, jotta näkisit hänen hyvyytensä ja rakkautensa sinua kohtaan.

Joku kysyi minulta kerran että tiedänkö yhtään ihmistä jolla olisi mennyt hyvin ja olisi tullut uskoon. Kun yleensä se on se viimeinen keino, kun kaikki on menetetty hurahdetaan uskoon. Johtuisikohan tämä siitä, että me ihmiset olemme niin omavoimaisia, tahdomme viimeiseen asti pärjätä omillamme, että usein emme myönnä tarvitsevamme Jumalaa ennen kuin olemme tosi heikoilla.

Pyhä Henki ei ole väkivaltainen. Hän on Rakkauden Henki. Hän ei vedä ketään väkisin yhteyteensä, vaan antaa meille oikeuden valita tahdommeko seurata häntä vai emme. Voin kuitenkin kertoa sinulle, etten tiedä yhtään ihmistä, joka olisi katunut sitä, että lähti seuraamaan Jeesusta. Niin mahtava juttu on, kun saa elää yhteydessä tämän koko maailman kaikkeuden Luojaan. Saa kuulla hänen äänensä sydämessään, tuntea hänen johdatuksensa joka päivä. Ei sitä vaihtaisi mihinkään tämän maailman aarteisiin tai rikkauksiin!

Pyhä Henki on se, joka antaa meille voiman uskoa Jumalaan. Yhtäkkiä kun luemme raamattua, se alkaakin avautua ihan eri tavalla kun Pyhä Henki sen meille avaa ymmärrettäväksi. Alamme ymmärtää mitä luemme vaikka ennen raamattu oli vaikea ja käsittämätön kirja.

Pyhä Henki on vaikuttanut sinun elämässäsi jo kastehetkellä. Kun sinut kastettiin Rakkauden Henki, Jumalan Pyhä henki oli läsnä. Te rippikoululaiset olette saaneet opetusta siitä uskosta johon teidät on kastettu. Sinun päätöksesi on tahdotko sydämessäsi sitoutua siihen uskoon, johon sinut on kastettu ja josta olet saanut opetusta. Se on sinun henkilökohtainen ratkaisusi.

Jumala kulkee sinun elämäsi matkalla mukana. Vaikka kieltäisit hänet, ei hän sinusta luovu, vaan vetää sinua yhä uudelleen yhteyteensä, koska ei tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen, iankaikkiseen eroon Jumalasta. On valtava asia saada kokea Jumalan voimaa elämässään. Ei tarvitse olla vain oman voiman ja viisauden varassa vaan saa luottaa suurempaan. Usko Jeesukseen ei ole ahdistava asia, kuten monet tuntuvat ajattelevan. Usko Jeesukseen tuo elämään todellisen rauhan, ilon ja merkityksen.

Jeesus sanoi omilleen: ”Minun iloni, sen minä annan teille. ” Kun Pyhä Henki antaa Jumalan ilon sydämiin, ei sitä voi verrata tämän ajan maallisiin nautintoihin. Se on jotakin niin suurta, ettei sitä vaihtaisi mihinkään. Tuon ilon rinnalla kaikki mahtavimmatkin elämykset maailmassa kalpenevat. Jos et usko, niin kokeile. Sano Jeesukselle kyllä. Et tule katumaan. Näin voin taata, ja ne miljoonat ihmiset maailmassa jotka ovat saman valinnan tehneet. Tuo ilo on niin suuri, että monet kristityt suostuvat jopa kuolemana marttyyreinä uskonsa tähden. Yhteys Jumalaan on niin valtava asia, että kaikki maallinen kalpenee sen rinnalla. Siitä ei luopuisi vaikka saisi omakseen kaikki maailman omaisuudet.

Maailma on hyvin turvaton paikka. Jumalan lapsen ei tarvitse pelätä, sillä hänelle ei tapahdu mitään Jumalan sallimatta. Ja Jumalalle on kaikki mahdollista. Kun pyydämme hänen apuaan, hän voi parantaa rikkinäiset ihmissuhteemme, parantaa sairauksiamme, auttaa meitä monissa ongelmissamme. Silloin kun kaikki inhimilliset keinot on käytetty, voi Jumala ilmaista voimansa ja suuruutensa yllättävälläkin tavalla kuten helluntaina. Rukous on maailmankaikkeuden suurin voima

Jos sydämessäsi asuu levottomuus ja ahdistus, ota vastaan tämä Jeesuksen sana, jonka hän lausuu sinulle tässäkin hetkessä: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Rukoilemme: Rakas Jeesus, kiitos että sinä rakastat minua. Auta minua että oppisin tuntemaan sinut. Tule elämäni Herraksi ja Vapahtajaksi. Täytä minut Pyhällä Hengelläsi ja vahvista uskoani sinuun. Jeesuksen nimessä. Aamen.